Kiteen kuulumisista kaapattu!
Muistelo isosta linnusta
Tapasin minä suuren linnun
kolkassa itäisen Suomen,
laidalla suuren vesistön.
Silloisilla korpimailla,
nykyisillä metsämailla.
Kuljettiimpa kuusikoissa
männiköissäkin mentihin
sinä kuumana kesänä.
Kävelyä kaiken aikaa,
vedet juotiin suorahan suosta.
Empä tiennyt tulevasta,
onnen tunteesta orastavasta.
Joka mieltäni mylläisi,
se oli ihanaa harjoitusta,
keskustella jopa kinastella!
Poikettiimpa linnun luona
pöydän laittoivat koriaksi.
Maistui hyvin antimenne,
vieläkin muistelen makuja,
kaikki oli kiitettävii!
Metsäpomon määräyksestä,
siihempä sitten majoituttiin,
täysylöspidossa elettiin.
Kuukausi siinä menikin,
viikonloppuna kotona kipaistiin!
Oli siellä talossa "neitonenkin"
harvinainen luojan luoma
niin kaunis ja suorasanainen
pääni pyörällle panija
komenteli, silti häntä ihailin.
Näytin varmaan honkkelilta,
kummajaiselta kumminkin.
Täytit melkein ajatukset,
maanpinnalle taas palautit,
sanananmiekalla sivalsit!
Kohta, pelit pystyyn pistettihin.
Neitonen voitosta varma
sellainen mulla pelikaveri!
Tuimaa oli pallon kulku
voittopisteet sitten laskettihin.
Olisko pitänyt voitto antaa,
neijjolle niin simpsakalle,
sopusuhtaisalle kaikin puolin,
luojan hyvin työstämälle!
Siinäkö ystävyytemme mokasin?
Työtä oli päivät pitkät
mitata mantuja monia.
Tärkeimmäthän vaakittiinkin,
kuivattamaan kopimaita.
Mielenkiinnolla iltoja odotin.
Käytiimpä rannalla upean järven
Korven halki pirpeteltiin,
hetken aavaa ihasteltiin.
Järvihän oli tosi komia,
vesi niin kirkkaasti kimalsi.
Ekaa kertaa neijjon kanssa,
ei siinä paljoa puheltu.
Jännittikin vietävästi,
sanoakkin jotain viisasta piti,
parempi kun pidin suuni kiinni.
Kohta mentihin neijjon "kotia" kohti
matka joutui joutuisasti.
Käsi kättäkin hellästi tapasi
mättähillä kumpikin kulki
polku välissä tyhjänä lepäsi.
Kaverinipa metsässä koijan keksi
tehdäämpä kyinen keppi,
annappas se neitoselle,
fiksulle, ison linnun tyttärelle.
Siitähän riemu jo repesi!
Ärtyi neitonen isosti,
Nakkasi tuon kyisen kepin,
tulisesti, voimalla viskasikin,
lensi tunnin, lensi kaksi,
katosi iäksi pieni pilamme.
Oltiimpa me noloina silloin
kadutti temppu kauhiasti.
Nolotti niin vietävästi,
eipä auttanut lepyttelyt.
Oltiimpa me tomppeleita!
Ison linnun poika keitti,
rantakalan niin makoisen,
kuhat oli upean järven!
Lautasina järven kivet.
Sammakon joku suustaan päästi.
Olipa kesä kaunis silloin
painuipi mielehen syvälle.
Usein muistelen hyvällä
olihan upea kokemus.
Joku soitti sielujen säveltä!
Paljon aikaa siitä mennyt,
kesällä silloin oppi paljon,
työtä tehtiin yhtiölle.
Opin jutteleen myös tytölle,
neitoselle niin "ihanalle".
Joskus mietti suunnistaja
voisko neidoille oikeasti jutella
kertoa miltä tuntui miekkosesta
köyhästä apupojasta
suuren linnun tyttären ihailijasta.
Keskustelut kanssasi parasta,
vaikkei mitään erikoista,
sanansäiläsi upposi syvälle.
Halusit voittaa keskustelut
loppujen lopuksi voititkin kaiken!
Viestipä neito, liki vuoden päästä,
kiipesipä kotikoivuun korkealle,
katsoi näkyiskö onnea tulevaa?
Näkyikyikin ihan sopivansomasti,
ihanko lottovoittaja, taisi olla enemmänkin!
Oli hän kuin aatelinen,
minä tuskin renki pahanen.
Kartano ja virka puuttui
eikö siis mitään yhtehistä!
Tuskin lämmintä ajatustaan,
uhrasit koskaan minulle!
Ihailinko ihan turhaan,
aatokseni meni harhatarhaan.
Kiukkuinenkin olit sopivasti,
ajatukses juoksi joutuisasti,
suutkin kiinni meillä loppuun asti..
Tajusin hänen suuret suunnitelmat!
Minä taas vahvan elämän virran,
korkehimman tuon ohjauksessa..
kuumeisesti etsin kumppania,
yhteisen onnemme rakentajaa.
Laitanko vielä jotakin(älä laita).
Mieli tekis laittaa jotakin,
kielen päällä pyöriväistä,
vuosikymmenet muhinutta,
kaihon kaukaista havinaa.
Elämän suurta nostalgiaa!
Saisko kerran kerran linnun nähdä
kuinka isot tunteet ailahteli.
Nyt kertoisin hänelle siitä,
kuinka paljon, häntä jännitin,
oli arka, vain nuori poika parka,
selvis sekin nyt itselle.
Kyllä lintu hetkessä kadota voi,
hetki lyhyt kuin aamuinen koi!
Ei kuullut sanoja kauniita niin,
joita joskus huulille soviteltiin.
Kuihtuipa nuotio lopultakin,
kipinät lensivät lie taivaisiin?
Eipä koskaan jutella saanutkaan,
ihan rauhassa istualtaan.
Tai vaikkapa pyörteissä valssinkin
kysynyt pieniä kuulumisia?
Lensikö lennon yön tähtihin
jonnekko kaikki matkalla on?
"?"..
Aamuinen koi!
Olit kaunis silloin kuin aamuinen koi,
kuinka luoja minulle sellaisen soi?
On koikin hetkessä poisväistyvää,
en koita kai enää, jakossa nää.
Koi lämmin ja kaunis olla voi niin,
tai merkki sateista pakkasineen?
Miksi näky niin ihana olikin vain,
sieltä pistäviä sanoja, kuulla kun sain.
Olin nuorena liiankin tunteellinen,
ei sellainen sopinut maailmaan ei.
Lopulta löysinkin oikean paikan,
siellä kaunis vielä myös vanhuuden taival!
Jos Jukka laulaa tämänkin voisi,
koko luonto yhtyä virteesi voisi!
Kuoppamäen matkamiehen virsi käy nuotiksi käy YouTubesta kuuntele hyräile tai laula ylläolevaan.
M S
En löytynyt eloisaa keskustelijaa,
kaikki vaikeni monilla kielillä vaan.
Avasit kumminkin tunteiden maan,
jonne ajatus joskus matkailla saa.
Onneni saavutin, miltei taivaallisen,
se lähellä on, me tiedämme sen.
Olis poika halunnut kertoa vaan,
miltä tuntui kanssasi sun.
Ei ollut tottunut neitoihin ollenkaan,
ei tiennyt mistä saa puhua,
ja mistä taasen koskaan ei.
Oisit pyytänyt häneltä runon itsellesi,
Oisit kuullut itsestäs kummia paljon!
Kuinka ihana joskus ollakin voit,
terävä kielesi pelotti,
josko taas mulle tulis vaan,
jäitä porstuaan.😉
Tämmöistä musiikkia hieno kuunnella alla! Lähinnä käy kevennyksestä!
https://www.youtube.com/watch?v=QN8bCjKLo7I
M S
Runo samalta-ajalta! Salomaan neito!
Oi neito kaunehin
sä hurmasit sittenkin.
Sun silmies loistetta,
ääesi helskettä,
jäinkin kaipaamaan.
Oi tyttö salomaan
pirteytes oli koskettavaa
oli askellus nopeaa
vartalos sorea
hyvä kokonaisuus kerrassaan.
Sua ujosti seurasin,
meni rätingit sekaisin.
Ei aihetta sen suurempaan
jatkoi elämä kulkuaan
haki suuntaa oikeaan.
Haaveiden prinsessaa
vain kerran elämässään
halusin kiidellä
hetken valssia liidellä
kanssa salomaan prinsessan.
Kerrankin haaveilin,
voinko viedä valssihin
kauneimmat kaaret
hellimmät katseet
liikaahan ne olutkin ois!
M Strandén
Romanttisin runoni!
Kuinka hiljaa hiivit mun mieleeni,
kuinka hiljaa kelloja soitit.
Soitit kumminkin sielujen sinfoniaa,
siinä olivat taivaiset nuotit.
Osaat soittaa kauneimmat sävelet,
osaat herkistää ihmisen mielen.
Kuinka sitä voikaan vastustaa,
mielenliikutus rakkauden kieli.
Kun ihmisen mieltä herkistää,
tunne mahtava mielessä myllää.
Olo lienee silloin kuin taivaassa
Ei silloin murheita kellään..
Vielä tahtoisin kuulla soiton tuon,
nähdä mielikuvissa soittajankin
Onko vireessä soittajan soitinkaan,
jolla sekoitit ihmisen mielen?
Mikä soitin olikaan matkassasi.
sitä tuskin tarvitsi soittaa.
Se heläji kauneinta soitantaa,
sitä ei voi maalliset soittimet toistaa!
2014 Mauno Strandén
Intin jälkeen kunto kova, osin peukalokyydillä ja
kävellen Kiteeltä Savonlinnan juhlille, olin hyvässä kunnossa, hienoja muistoja ja suurta haikeutta!
Siinäpä olen, oli pitkä reissu, oli pitkä matka kävellä Kiteeltä Savonlinnaan! Sain muutamia lyhyitä peukalokyytejä, Pekan kyydissä pois, käytiin vielä Kiteen lavalla, ilta oli hämärtynyt pois tullessa, mikäs nyt on muistellessa, seikkailuita, sitä se nuoruus teettää... Oli varmaan "hulluutta" ;)
Ison linnun ihailija! Kerran naapuri sanoi"Teillä on frakkipukuisia perunanostajia ollut mökkinne "perunamaalla"!
Mentiin katsomaan, perunat oli nostettu vakoihin ja niissä oli nokan jälkiä ja siinä aurinko oli tehnyt ne vihreiksi ja minä en tykkää vihreistä ;) Liekkö pienemmät syöty isot oli vaoissa, oli ne viikon siinä duunanneet!
Tässä sitä paasiveden selkää jota runossa varmaan ihailtiin. Katselu tapahtui tuolta vastarannalta!
Huvittavana yksityiskohtana, on valokuvasta vasemmalle nimetty nimelläni niemi, taukotupamme lähellä Paasivessä! Tuskin nimi nientä pahentaa ;)
Klikka yllä olevaa tekstiä!
Paasiveden lahdelta auringon kaihoisat viimesäteet!
