Nuoruuden haavereita 1940-50 luvuilla!

Haavereita

Elämässä sattuu kaikenlaista, mutta kaikesta pitäisi ottaa opikseen. Monesti vaan kaikki sukupolvet tekee samat virheet.

Noin sanotuilla ”Mattilan kujosilla” naapurini Ikosen Kauko alkoi pilkkomaan puita ja minä tietysti katsoin toimitusta muutaman metrin etäisyydellä kirveen silmän suunnassa, kun se kirves muutaman iskun jälkeen irtosi varrestaan ja lensipä melkein suoraan minun paljaan jalan päkiän päälle ja päkiä meni tietysti halki. Siitäkin opin, ettei koskaan pidä olla siellä suunnassa mihin kirves voi lentää, irrottuaan varresta. Ei senpuoleen, kun näin kerran kaiken osaavan kaupunkilaisen ottavan kirveen ja iskevän, mutta koko kirves irtosi kädestä ja lensi useita metrejä, onneksi sattunut pahempia vahinkoja. Paras on penskojen ainakin pysyä kauempana halon hakkaajista.

Kerran poltin jalkani Ruppovaarassa Lappalaisen Einon pellontekotyömaalla. Hänen poikansa Erkin kanssa juostiin yli muutaman päivän vanhoja risunpolttoalustoja. Tuhkan tupsahtelu varpaiden väleistä oli jotain verrattain hauskaa, vaikka ylitys tapahtuikin pitkin loikin. Mutta yhden nuotion pohja olikin vielä täysin tulikuuma ja kuuma tuhkahiillos poltti varpaanvälit silmänräpäyksessä. Kipitin kiireesti mökille, jossa yritin laittaa jalat veteen. Hetken se helpottikin, mutta sitten kipu oli vielä kovempi. Lopulta Äiti tuli kotia ja päivitteli tilaani ja totesi pakkoko on mennä sinne. Jalat märkivät ja pakottivat useita päiviä. Paraneminen kesti useita viikkoja. Lääkäriin menosta ei ollut puhettakaan, eikä sinne olisi mitenkään pääsytkään. Siitäkin oppi jotain, olemaan varovainen.

Nauloja töksähteli jalkopohjista läpi useinkin, jopa kerran karjopihassa, kun naula oli paskan ja liejun sisällä, ei lääkäriin. Aikansa se mäti ja sitten taas juostiin kohti uusia koettelemuksia.

Kerran taas Ikosen Kaukon kanssa (Kauko oli mukava kaveri) oltiin ”homon” kujosilla ja heiteltiin pihlaja keihäitä koivuoksien lomitse, kun ne menivät pitemmälle kuin ilmassa lentäessään. Jommankumman keihäs jäi oksistoon, me ei saatu sitä alas, ja mietittiin konsteja, kuinka se saatais alas, kun se tipahti minun päähäni ja jäi siihen pystyyn. Kyllä siinä säikähdettiin molemmat ja Kauko ryhti jaksimaan keihästä päästäni pois. Keihäs kyllä lähti, mutta kyllä sieltä lähti vertakin. Joka paikka oli veressä ja Kauko vain hoki: Ei se mitään, ei se mitään. Kyllä vähän pelotti, että tuleeko selkäsauna, selityksiin ei oikein uskottu. Keihäs meni kallon ja päänahan väliin ja aika syvälle, mutta ei siitä lääkäriin menosta ollut puhettakaan ja millä sinne olisi päässytkään.

Tipalla oli henki ensikosketuksessa traktoriinkin, kun Tikkasen Liedon puimaladolta nousin haran kanssa ensimmäistä kertaa Kylänselän tielle. Olin jo haraillut hiukan pellolla, mutta muuta aiempaa kokemusta ei ollut traktorin käsittelyssä. Jyrkkä termä tielle ja hiukan varomaton(tietämätön) nousu tielle ja havaitsinkin, että keula nousee pystyyn, lyyhistyin vain ratin päälle ja samalla takapyörät oli tiellä, eikä traktori kaatunut selälleen haran päälle. Tietämystä haran ja etupään samanpainoisuudesta ei vielä ollut, eikä opastuksia siihen aikaan annettu, vaan kaikki oli ”seppiä syntyessään”. Siinäkin oli oppi, että uusien laitteiden kanssa pitää olla varovainen, etenkin koneiden.

Vielä voin kertoa sattumuksen läheiseltä Ruppovaaran Asikaisen pellota, kun siihen tuli ekaa kertaa itsekulkeva leikkuupuimuri 1950 luvun lopulla, itse he ei uskaltaneet ajaa, vaan naapuri Tauno Kurki lähti ajamaan.

Malli oli sellainen, että siinä jyvät tuli säkkiin, niin kuin kiinteissäkin puimakoneissa, piti olla säkin vahtaja. Tauno ajoi lievästi kaltevaa paikkaa, eikä huomannut juolavehnän täyttämään monttua alamäen puolella, kun iso pyörä meni siihen säkin katsoja putosi oikeanpuolen pyörä nousi ilmaan, Tauno putosi kyydistä ja nousi salamana ylös ja työnsi puimurin pystyyn, muuten hän olisi murskaantunut sen alle. Kun ilmassa ollut pyörä tapasi maan puimuri lähti eteen päin ja Tauno kiepsahti ohjaamaan ja puinti jatkuin, siitä ei puhuttu, hengen lähtö oli lähellä!

Vähän nauraa hörähteli kahvipöydässä ja sen arviointi jäi siihen?

Tauno Kurki oli ollut sodassakin rohkea, kun toiset suunnitteli hyökkäystä naapurikukkulalle, niin Ruppovaaralainen Tauno Leskinen sanoi hyökkäyksen suunnittelijalle, siellä on jo Kuren Tauno, se oli mennyt muutaman kaverin kanssa ja taunon karjunta ja kiroilu kuului!

Ne oli tullut täydellisesti yllätetyiksi, siis naapurit ja ne lähti ilman aseita karkuun, kun oli olleet ruokajonossa, monet ilman paitaa?

Autot oli jäänyt käymään ja sopat porisemaan?

Tauno leskinen sanoi, kun he meni, niin Tauno Kurki sanoi, että täällä olisi ruoka valmiina ja niin he alkoivat syömään, varmistivat tietysti, ettei toiset tehnyt samaa temppua!

Tauno Kurki oli kai ryhmän johtaja, hiukan sivulla ja hiipivät, sitten helvetinmoinen rähinä ja ammunta, että sieltä tulee miehiä vaikka kuinka paljon! Häntä ei ylennetty korpraalia korkeammalle, kun hän teki niin kuin vaisto sanoi, eikä niin kuin ohjesääntö määräsi.

Mauno Strandén