1940-50 luvulla ei ollut puhelinta, ei radiota, ei sähköä maaseudulla ja vain taloissa oli polkupyörä.
Joskus tuli mieleen käydä tutulla tai sukulaisissa ja kävelemällä tietysti.
Silloin oli 6 työpäivää viikossa ja sunnuntai oli vaan jolloin voi käydä moikkaamassa sukulaista tai kaveria jopa 10km päässä.
Veljeni lähti kyläreissulle tietämättä olivatko kotona vai ei, mutta hänellä oli "varmakonsti" millä tiesi oliko kotona vai ei.
Joskus ihmettelin kun muutaman kymmenen minuutin kuluttua hän tuli takaisin, usein kysyttin, no et mennykkään? Hän vastasi eka vastaantulija oli nainen, ei ne ole kotona!
Jos mies tuli ekana vastaan kyläpaikassa oltiin kotona!
Vain ensimäinen merkkasi muut ei.
Olihan meillä isontalon poikamiesisäntä, hänellä oli kaksi taloa, kun hän tuli toiselle talolle, hän katsoi jäljistä ketä oli käynyt!
Vaikka oli nurmikko piha hän osasi lukea hyvin merkit! Silloin jos oli tuntematon, ei tietysti saanut selvää, hän kysyi kun näki tuttujaan kävitkö ja yleensä vastaus oli myönteinen!
Hänellä oli hyvä jälkienlukutaito.
Tämän tekstin alta löytyy linkki mieheen joka tunsi jäljet!
Hän kertoo kuinka hän yritti mäyrää kiinni juoksemalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti