Nuoren pojan hommia 1957

Olinkohan 17 vuotias, kun Vanhimman veljeni kanssa tehtiin halkoa Rostin metsässä Haarajärvellä. Tai olin lähinnä opettelemassa työn tekoa. Välineinä oli pokasaha ja kirves. Arvo kaateli ja minä ryhdyin karsimaan ja kun pöllejä alkoi tulla ryhdyin halkomaan niitä. Opastus oli pikkutarkkaa, ”miksi sinä teet turhaa työtä, olisit tuonkin vienyt tuonne samalla kun menit sinne siellä sinä olisit sitä seuraavaksi tarvinnut”. ”Eikö sinä osaa tehdä sitä tai tätä, iso mies!” Kyllä ”neuvot” otti pattiin.

Lyhyenä lokakuun marraskuun päivinä tehtiin 8-13 m3 koivu halkoja joka päivä. Minä karsin osittain, haloin, kasasin, pinosin. Silti sain kuulla, ettei minusta paljon apua ole, kun yksinkin tekee liki saman kuutiomäärän päivässä. Kyllä hän olisi ja oli tehnytkin sen verran päivässä, mutta ei paita kerennyt kuivua päivän aikana, vaikka teinkin liki turhaa työtä, hänen mielestään.

Minähän olisin ollut erittäin halukas oppimaan, kuinka Hän viritti ”stradifiiruksensa” (sahansa), koska sen soitossa hän oli ylivertainen. Sahan täytyi olla aivan huipputerässä, kun semmoisen pöllimäärän päivässä sahasi. Sen puolen opastusta ei tullut, mutta kaikki turhat liikkeet ja askeleet hän halusi karsia pois. 

Kyllä minä näin kun velimies teroitti sahan useamman kerran päivässä, mutta kyllä siinä oli jotain jujua. Sen hän antoi neuvoksi, kuinka heti aamusta lähtien pitää pitää joka tunnin välein tupakan mittainen tauko, muuten ei jaksa kokopäivää. Veljeni oli sen ajan ”metsäkone”. Myös tulien teko tuoreesta koivusta oli vain parin kolmen minuutin juttu ja hetkessä roihusi lämmittävä nuotio.

Noihin aikoihin Lappalaisen Eino kyseli voisinko tehdä hänelle propsia salolta. Käytiin katsomassa missä metsä oli ja kyselin miksi ei ole leimikkoa, ”kyllä sinä osaat ottaa joutavat pois, minä luotan sinuun”. Kyllä se antoi itsetuntoa, joku luotti minuun. Minä ryhdyin töihin ja yritin tehdä parhaani. Porukassa ajettiin hevosella puut pinoon, kun lunta tuli ja isäntä oli tyytyväinen.

Siitä saiko siitä palkkaa, on kadonnut muistista.

Metsätyössä oli oma vapautensa ja työ oli urakkatyötä. Talvella ei otettu huomioon hyvinkin paksua lumimäärää. Metrisessä hangessa työskentely hidasti, jo liikkumista ja juurelle piti lapioida reilu tila, ennen kuin ryhtyi puun kaatoon. Kovien pakkasten tai räntäkelien aikaan ei myös tullut palkkaa, kun työskentely olisi ollut ajan varusteissa mahdotonta. -30 astetta pakkasta oli minun pakkasraja metsätöissä.

Myöskään vakuutuksia ei ollut, eikä mahdollisuutta päästä lääkäriin tiettömän taipaleen takaa, jos olisi vahinko sattunut. Harvoin kotona edes tiettiin mihin menin töihin, kilometrien päähän hankien taa metsään. Joten oli tehtävä kaikki suurta varovaisuutta noudattaen, kuten konkeloiden laukaisut ja kaadot, jolloin puun tyvi heitti joskus taakse, tai sivulle hyvinkin arvaamattomasti.

Piti nostaa montakertaa enemmän kuin nykyään saa, eihän siitä olisi tullut mitään, jos olis jäänyt ihmettelemään, eikä tekemättömästä työstä maksettu!

Mauno Strandén