Petollinen kaverini

Petollinen kaverini!

Petollinen ”kaveri” noin 1985-90

Kulmavuorenkadun liikkeen aikaan, ystävystyin venemoottorialalla toimivaan yrittäjään Hämeentieltä. Puhuttiin päivän politiikkaa ja yrittämiseen liittyvistä asioista. Hän toimi ”yksin” ja minä toimin yksin, niin oli välillä mukava käydä päivällä porukassa syömässä paikallisissa ravintoloissa. Juttua piisasi ja hän vaikutti jopa rehelliseltä, vaikka jotkut kertoi toista.

Usein käytiin Kolmessa Kaisassa ja Ostiassa, joka sijaitsi Kansan talossa Hämeentiellä Kulmavuorenkadun ja Vilhovuorenkadun välissä. Aina syötyä tuli kiire liikkeeseen, koska siellä ei ollut ketään vaan oli vain lappu ovessa, ”syömässä, palaan klo jotain. Tämä uusi tuttavuuteni lähti melkein aina mukaani liikkeeseen, vaikka kertoi joskus, että hänelläkin on kiireitä. Vuosien kuluessa ihmettelin hänen käytöstään mielessäni ja kerran kysäisinkin, miksi hän tulee aina mukaani, juttelee hetken ja poistuu. ”On mukava hiukan kävellä ja jutella, katsoa mitä uutta sulla on myynnissä,” oli vastaus.

Kolmessa Kaisassa oli maksullinen kahvi ruuan jälkeen ja havaitsin kuinka kaveri pyysi kahvin aina ruuan päälle, vaikka ei ollut sitä maksanutkaan. Lopulta yksi kassa huomasi asian ja nosti hälyn, ei tuo kaveri ole maksanutkaan edes kahvia? Syntyi kova kina, minua hävetti, että olin sellaisen seurassa ja lähdin, en kuullut lopputulosta.

Ostiassa huomasin saman kaverin syövän ilmaiseksi seisovasta pöydästä ja jopa muutkin lähipiiristä joille hän muka ”tarjosi”. Seurasin oikein kuinka hän liukui ”maksaneeksi”, se näytti onnistuvan hyvin. Olipa jopa kriittinen ravintolaa kohtaan, jos kaikki safkat eivät olleet hänen mieleensä. Kysyinkin kerran, että sulle ei tainnut ruoka paljon maksaa? Mitä sä tolla tarkoitat? Hetki hiljaisuutta, minä olen niille niin hyvä asiakas, ole sinä hiljaa, mikä sä luulet olevasi?

Jokaisen kerran, kun tultiin syömästä liikkeeseeni, menin suoraan vessaan pienemmälle tarpeelleni. Kaveri jäi aina ovensuuhun, niin kuin ”herrasmiehet tekee”. Vessassa oli vanhanaikainen vesipuoli, joka rumahti kovasti kun sen veti. Tultuani vessasta kaveri oli aina ovensuussa, heitti hiukan läppää ja sitten lähti.

Kerran taas tultiin liikkeeseen ja kaveri jäi ovensuuhun kaikessa rauhassa seisomaan, kun painuin vessaan, samalla muistin oikein hauskan jutun ja peräännyin kertoakseni sen kaverille. ”Yrittäjä kaveri” oli 2-3sekunnissa ehtinyt vitriiniin, kädet oli erilaista tavaraa täynnä ja tavarat oli menossa taskuun. Kysyin mitä sinä siellä teet? ”Katselen vain mitä sulla on täällä?” Pisti tavarat takaisin hyllyyn ja lähti vähin äänin. Silloin minulla alkoi raksuttaa, mihin oli kadonnut kymmenet sytytystulpat, paristot, ym, ym pikkutavaraa, jotka vuosien varrella oli salaperäisesti vain hukkuneet. Myöskin rahoja joita säilytin laatikossa, ei aina täsmänneet. Voi vain arvailla, kuinka paljon hän minua kuppasi, ”kaveruuden” nimissä? Arvio on kymmeniä tuhansia markkoja 11 vuoden aikana. Tuttavuuteni oli hyvin itsetietoinen ja varmakäytöksinen, vieläpä varakkaan oloinen.

Asia oli niin yllättävä, etten aluksi voinut uskoa todeksi, kun hän esitti hyvää kaveria, mutta se oli vain keino päästä minun vessareissun aikana varastamaan minulta.

Vielä myöhempinä vuosina ollessani toisessa liikkeessä töissä, hän kävi siellä ”edullisilla” ostoksilla. Oli kertonut, kuinka hyviä kavereita me ollaan, kun häntä oli seurattu. Tulipa ”kaveri” minuakin moikkaamaan, ihmetellen samalla, miksi minä olen tullut vähäpuheiseksi ja vakavaksi. Kerroin, että hänet on filmattu ja selvitetään kuka sinä olet? En kaipaa sellaisia kavereita. Eikä miestä näkynytkään sen jälkeen.

Tarinan oppi lienee siinä, että kehenkään ei kannata luottaa ja hyvä tuttukin voi varastaa heti, kun silmä välttää. Mulla niitä on ollut aika monta eläessäni!

M Strandén