Yrittäjäksikö?

1990 luvun lopulla kirjoitettu

Yrittäjäksikö

Upolla ollessa oli tullut seurattua yrittäjien elämää ja usein kaupanteko lankesikin minulle, kun kauppiaat väenväkisin tinkasivat soittajan osoitteen, ”kun meidän mies ajaa siitä ohi ja käy näyttämässä, minkälainen laite on kyseessä”, eihän tämä edellytä kauppaa, mutta kun on sama suunta?? Etenkin Kaartin Radion johtaja Sorvaniemi käytti tätä tapaa eniten hyväkseen.

Minulle taas asia esitettiin, että vieppäs tuohon osoitteeseen toi laite ja rahat pois. Osoitteita oli ympäri kaupunkia, eikä mitään samalla suunnalla.

Asiakkaat olivat aina ymmällä, eihän sieltä pitänyt tulle kuin samalle suunnalle tulessanne esittely, enhän minä nyt aikonut ostaa…. Ja jos en saanut kauppaa alkoi kova kiroilu ja kauppiaan soittelu Upon johtajille, ”että nyt se perkele meni munaamaan senkin selvän kaupan, mikä se luulee olevansa”. No yleensä kaupan sai pitkän hieromisen jälkeen 8/10: stä ja illat meni yön puolelle monesti. Ylitöitä ei tunnettu, eikä kaupasta saanut muuta maksua, kuin 2% käyttöopastuspalkkion verollisena. Kaupalle palvelut oli ilmaisia.

Upolta lähdön jälkeen pyörin vähän aikaan kultahampaisen Pekka Villan mukana ja seurasin hänen kaupantekoa. Hän tarjosi aina juttuseurasta ja avuista ison kinkkuvoileivän kahvin kanssa. Villa oli sen ajan tehokkaita TV myyjiä, jonka tähti lähti sitten laskuun, kun markkinat täyttyivät.

Pekka oli jonkinmoinen rallimies ja omisti Volvo ”Amatsonin”. Lähdettiin ajamaan kilpaa Arabianrannassa sijaitsevalle jääradalle. Hänellä oli autossa viimosenpäälle hyvät Nokian nastarenkaat ja minulle Duetissa oli sileät kesä "Misukat". Pekka tietysti ampaisi liikenteeseen kuin ohjus ja johti jo puolella kierroksella, kunnes hänen autonsa sukelsi liiasta vauhdista johtuen lumipenkkaan. Minä pysähdyin seuraamaan ähellystä mutta ajoin loput kierrokset kymmenestä täyteen ja voitin hänet kahdella kierroksella. Voittona oli taas kinkkuleipä kahvit ja selityksiä pitkä liuta. Ajoin 1965 lähtien ilman nastoja talvella, yhtä talvea lukuunottamatta vuoteen 2000 eikä kolareita tullut, vaikka kilometrejä tuli runsaastikin. Säikkyjä kyllä tuli. Ohitin monesti nastarengasmiehet autoineen mäissä, johon olivat jääneet kiinni. Siinä oli pakko pitää kierroksista lukua, ettei liukastunut ja vauhti sopivana.

Eräänä päivänä kolme ”kaverusta”(Erkki Unto ja Mauno) käveli Porthaninkadun ja Viidennenlinjan kulmassa olleeseen SYP merkkiseen pankkiin pyytämään lainaa yrityksen perustamiseksi. Pankinjohtaja vain naureskeli, että menkäähän kasvamaan, eihän teillä ole takuita eikä se onnistu teidän laisiltanne!!!

Eikä se olisi onnistunutkaan.

No vähän myöhemmin Unto Matsisen kanssa ajateltiin samaa asiaa. Hän oli jossakin myymälänhoitajana ja oli kovasti tärkeä ”tittelistään”. Karhusuontie 75 löydettiin liikehuoneisto ja minä rahoitin varaston hankinnan, vain vuokraan oli hänellä puolet, varaa maksaa.

Muistan hyvin kun tehtiin ensimmäinen kauppa, niin Unto sanoi, että nyt tuli firmalle sitten ensimmäinen suoritus. Tuntuihan se mukavalta, että näinkös sitä ryhdytään rahaa ”tahkoamaan”.

Käteiskassan kantoi alussa Matsinen, mutta kun vähän ajan kuluttua laskin rahoja, ne vähenivät salaperäisesti. Matsinenhan kiukustui minuun perin juurin, ettei hän ole ottanut, mutta muistiinpanojen ja rahamäärän ero oli tosi ja hän huomasikin, että vaimo kävi aina yöllä kassalla, kun tarkisti muutenkin miehensä taskut, oli selitys Untolta.

Sitten minä säilytin kassan mukanani, eikä hävikkiä syntynyt. Unton piti maksaa omaosuutensa yrityksen sijoituksesta, mutta sitä ei kuulunut. Sanoi, että nosta sinä tulosta, niin paljon, että olemme tasoissa, mutta kun olimme tasoissa, oli hänen rahantarve niin suuri, että tilanne palautui taas ennalleen, eikä se miksikään muuttunut lopettamiseeni saakka. Minun rahoilla toimittiin.

Rahan tahkoamisesta ei todellakaan ollut kysymys, kyllä se oli lähinnä kitkuttelua päivästä toiseen. Matsisella oli Dotge Lanser Amerikkalainen auto ja vanhana siinä oli jos jonkinmoista rahanreikää. Renkaitakin poksahteli alvariinsa ja kaikki tietysti firman kassasta. Minulla oli silloin Volvo Duet, jolla suurin osa tavaroista sitten kuljetettiin.

Paikkamme oli kaukana hyvältä liikepaikalta ja pientä ilmoittelua piti olla koko ajan. Pääomaa ja vetoartikkeleita puuttui ja vaikka joskus näytti valoisammalta, kaikki siinä talossa olleet liikkeet voivat huonosti.

Siihen aikaan tuli yhtenä aamuna puhelin soitto, jossa Äitini naapuri ilmoitti, että nyt se elämä on loppu Äitini kohdalta, se tuntui todella katkeralta ja odottamattomalta. Maailma tuntui muutamien päivien ajan todella lohduttomalta, jotain peruuttamatonta oli tapahtunut, maailma oikein musteni silmissä. Kyllä siitä silti toipui, oli vieraiden ihmisten kanssa tekemisissä ja työnkin touhussa.

Homman piti olla yrityksessämme molemmin puolin rehellistä, koska muutenhan se olisi loppunut alkuunsa, mutta tilaisuus tekee varkaan sanotaan. Kerran olimme vaimoni kotona Karttulassa käymässä pääsiäisen seutuun. Pääsiäisen jälkeen näin pöytälaatikossa pääsiäislauantaiksi päivätyn radion takuukortin ym ja kassaa tarkistaessani ei näyttänyt myyntiä tapahtuneen. Pistin takuulapun piiloon ja laskin pääsiäisaattona tulleet radiot. Laatikoita oli sopiva määrä, mutta yhdestä puuttui radio sisältä. Mietin mitä minä teen? Kysäisin kaveriltani, että menikö mitään pääsiäislauantaina? ”Ei mitään” oli vastaus. Jos kerron mitä epäilen, se voi tehdä firmalle ja minulle vielä suunnatonta vahinkoa, kun hänet on saatu rysänpäältä kiinni, niin kuin ennen sanottiin.

Näin monta kertaa, kun tulin keikalta liikkeeseen, kuin kaveri etsi luultavasti sitä takuulappua laakikoista, kun kaikki laatikot oli ulkona, pisti ne kiireesti takaisin, eikä suostunut sanomaan mikä oli kateissa. Kiinnijäänti olisi ollut tosi noloa siihen aikaan, kun rehellisyyteen oli panostettu.

Ehdotinkin, että kun tämä ei kahta oikein elätä, niin minä lähden ja Unto oli jopa hyvin tyytyväinen. Tehtiin paperit, mistä kumpikin vastaa ja erosin. Puhelin osake vain jäi sillä varjolla, että hän maksaa soittamansa puhelujen kulut sekä kiinteät maksut.

Unto olikin ollut sitten suuri johtaja ja jopa soittelin hänelle joskus, kunnes huomasin, ettei hänen nimissään ollut puhelin vastannut. Kysyin puhelinyhtiöstä syytä ja sieltä ilmoitettiin, ettei laskua ole maksettu. Silloin ajattelin, että lähtölaskenta oli alkanut ja nyt kertyy kaikki puhelut minun puhelimeeni, jota ei sitten makseta. Katkaisutin puhelimeni, josta kaveri nosti tietysti heti mellakan, mutta ei suostunut maksamaan puheluitaan. Puheluita oli runsaasti ja oli myös paljon kalliita ulkomaan puheluita ympäri maailman. Lasku oli kallis, mutta pakkohan se oli maksaa.

Kohta kyseltiin minultakin, missäs se kaveri piileksii ja yksi tuttava kertoikin hänellä olleen ”ajolähtö” Australiaan.Oli ottanut ennen lähtöään ystäviltään nimiä suurisummaiseen vekseliinsä, Oli muka tulossa suuri määrä tavaraa ja tämä oli vain takuuna, mutta liike oli jo loppunut ja pako alkanut, monille nuorille perheille se teki katalan tempun, eikä miestä löydetty?

Kerran myöhemmässä elämässä joku asiakas kertoi, että hän tuli just Austraaliasta, kysyin huvikseni, että näitkös ”Matsista”? Juu oltiin samalla työmaalla, kirvesmiehinä siltoja rakentamassa ei se mikään ”johtaja ollut”. Aika metka sattuma, jos oli sama henkilö. Tuntomerkit kyllä täsmäsi.

Loppuaikoina saatiin vielä Upolta kaksi matkaa Espanjaan myyntikilpailun palkintona. Yhtäaikaahan ei voitu lähteä ja liikekaveri vannoikin, että toinen matka on ehdottomasti sinun, olinhan myynyt suurimman osan Upon tuotteista. ”Unski” meni ensin. Toinen lähtö oli minun eroamiseni jälkeen ja Unski meni sillekin reissulle. Elämässä on sittenkin arvioitava ja ottaa mieluummin pienempi vahinko, jos sellaisia on tarjolla kahta sorttia. Saattoi olla näin hyvä, enhän ole mikään ”ulkomaan rypijä”. Kotona on mukava olla, kun on koti. Monihan haaveilee ikänsä, että olispa oma koti ja mukava vaimo.

Kirjanpitäjä tarvitsee vielä oman lauseensa. Kirjanpitäjä piti päivän selvänä, että yritys on tuhoon tuomittu. Laskutti aina etukäteen palkkionsa ja jälkikäteen arvioiden kirjanpito oli peräti kummallista ja merkillistä. Sitä ei näytetty meille, vaikka mehän olisi oltu vastuussa. Jokin ajokortti pitäisi vaatia yrittäjiltä, tai sitten kirjanpitäjiltä, etteivät tieten tahtoen aja yrittäjää vaikeuksiin loppuiäkseen.

Kirjanpitäjä oli laittanut meidän tietämättä jos jonkinlaista menoa ja tuloa meidän tietämättä kirjanpitoon, jonka näin erotessani ”yhtiöstä”.

Maailma on ketkuja ja konnia täynnä ja monesti lähellä hääränneet kaverit oli tilaisuuden tullen valmiita varastamaan mitä vaan ja niin kävikin usean kerran ja se tuli kalliiksi!
Niin se lienee muillakin, mutta harvat huomaa kuinka ystävät pettää, se on katalinta!

M S

Jatkuu...

Jatkoin kaupantekoa, puutarhakoneilla ja pumpuilla! Taisi olla silloin vielä sellainen ammatti, kuin "itsensäelättämisen ammatti", autotallinnurkasta on lähtenyt hyviä innovaatioita ennekin ja myös nykyään?
Siinä sivussa kesäisin kävin liki päivittäin kalassa Suomenlahdella, vain omiksi tarpeiksi. Jos vesi liikkui verkot tahtoi repeillä ja se liikkui usein. Välillä oli vohkittu verkkoja myös. Katiskoita oli puolenkymmentä, yhden kevään aikana kaikki vietiin, tai heitettiin niin syvälle ettei merkki yltänyt pintaan.
Kerran varastivat pitkänsiimankin 3/4 osaa, puukolla oli pantu poikki, kun oli takertunut pohjaan.

Kaloista parhaita oli kampelat, niitä voi savustaa tai paitaa pannulla! Sillä oli vähän samantyyppinen maku kuin ahvenella, mutta ainakin 10 kertaa voimakkaampi, eikä ruodot haitanneet! Turskasta sai hyvän kalakeiton kun maksat oli mukana. Joskus tuli lohia, kuhia ja hyvin suuria silakoita, joiden pituus oli 45 senttiä, koskaan ei punnittu.
Kokonaisena paistettuna siinä ei ollut makua, suola ei imeutynyt, mutta fileerattuna erinomasta paistettuna!
Loppusyksysta vaimo sanoi voitaiskos syödä jotain muutakin kuin kalaa ;) Molemmat kyllä tykättiin kalasta!

Kalasatamasta vuokrattiin maata ja kasvatettiin potut mansikat, ym, ym. Elettiin luontaistaloudessa.
jatkuu... Viimeisenä kesänä oli perunat kadonneet, penkit oli paikoillaan, mutta perunat oli poissa!
Myöhemmin naapuritontin vuokraaja kertoi, että hän löysi monta ämpärillistä perunoita keskelta tonttia kukkapnkin alta? Maanpäälle ei mitään viitannut tekosista, vesimyyrät, tai vesirotat oli vieneet ne maanalla ja piilottaneet ne toisen tontille talvenvaraksi!
Naapuri himoitsi meidän mansikoita annoin hänelle, hän antoi juuri savustettuja ahveniä pari kiloa!