Elämäni
ensimmäinen muutto noin 1950
Kiteen
Ruppovaarassa sijainnut Silvennoisen mökki oli käynyt niin
hataraksi, että Äiti oli päättänyt muutosta toiseen korttieriin.
Mielestäni asiasta oli ollut puhetta vain ohimennen, että mentäis
”hukkalaan”. Sinä aamuna kun lähdin kouluun, ei näkynyt mitään
muuttoon viittaavaa, mutta tullessani koulun jälkeen asuinpaikkaani,
ei siellä ollut ketään eikä mitään. Lähdin etsimään sitä
hukkalaa. Epävarmoin askelin taapertelin hukkalansopelle ja ryhdyin
arvailemaan mikähän se noista rakennuksista olisi uusi kortteeri?
Menin
tölliin, jonka seinät oli vuorattu päreillä. Maalia ei näkynyt
missään rakennuksessa, ei päällä eikä sisällä. Tupa oli liki
pimeä, ei sähköä kun astuin siihen ja kysyin arastellen: Onkohan
tänne tullut tänään…Oli noloa mielestäni kysyä, jos he eivät
olisi tienneet asiasta mitään. Asia ratkesi kumminkin kun pimeästä
nurkasta kuului naisen ääni: Kyllä ne on tulleet, mene vaan tuosta
ovesta. Siellähän se Äiti oli ja jotain ruokaakin oli varattuna.
Oli hiukkasen helpottunut olo. Asuin olosuhteet parani sen verran,
vaikka kaksihuoneinen mörskä oli vaihtunut yhteen huoneeseen, että
sateella vuotanut vettä huoneeseen ja vuoteisiin.
Mökki johon
muutettiin asui Anna ja Viljo Hukka noin sanotussa tuvassa ja me
sitten kammarissa. Viljo oli aikamiespoika, joka luki paljon
iltapäivät ja yökaudet, aamut meni sitten pitkälle nukkuessa.
Vartaloltaan keskivartalon kehittäjänä ja lukumiehenä ”Ville”
oli saanut lisänimen ”ministeri”. Villelle oli työlästä
tarttua töihin ja kesäisin oli pitkä ja kova kinuaminen minulta,
että sain joskus Villen ongelle Eevanlammille. Viikon tai viikkojen
ryyppyputken jälkeen, oli Ville hurjana. Monesti uhattiin tappaa
kaikki seinän takana olijat, tappokalutkin oli esillä monesti.
Meitä hän ei uhannut, mutta pelottavaa se oli, kun karjunta ja
puheet olivat sekavia ja otetta todellisuuteen ei ollut.
Mielenkiintoinen
havainto luonnosta oli siihen aikaan. Mäen ”alla” asui Ylhäsiä
ja Toimi niminen mies oli rakentanut pihapiiriin paljon kottaraisen
pönttöjä. Eräänä keväänä kottaraisten aikaan hän rakenteli
tai korjaili jotain rakennusta ja rakentamista kesti useita viikkoja.
Seuraavana keväänä, kun kottaraiset tulivat, alkoi kuulua sahan ja
vasaran ääntä, aivan kuin rakennusporukka olisi ollut töissä
heidän pihapiirissään. Kysyin Toimilta mitä hän rakentaa? Ei
mitään, nuo kottaraiset olivat rekisteröineet äänet
edelliskesältä ja nyt ne pitää niitä ääniä soitin ääninään.
Hukan
mökki oli tuulisella paikalla ja talvisin hiihdellessä ihailin
tuulen hankeen tekemiä taideteoksia ja nietoksia, jotka syntyi
rinteeseen ja joista oli hyvä laskea ja hypätä pudotuksesta.
12-13v
ikäisenä naapuri Melasessa käydessäni pojat Seppo ja Matti
ihmetteli kun minä en tee töitä, laiskottelin kuulemma? Kesän
tullen menin sitten vuokraisännän heinäpellolle heinätöihin.
Opetteluahan se oli, mutta kyllä niitä päivänmittaan jonkun
verran seipäitä täyttelin ja talon emäntäkin oli tyytyväinen.
En saanut ruokaa enkä juomaa ”talkoolainen”, mutta Äiti oli
vihainen, kun ei edes leipäpalasta annettu ”lapselle” jos kerta
niinkin paljon kerran teit, vaan piti omiaan syyvvä. Leipä oli
siihen aikaan arvotavaraa, toisin kuin nyt. Ohuen seinän läpi
vuokraemäntä tietysti kuuli parpatuksen ja antoi sitten kokonaisen
leivän.
13-14
ikäisenä Melasesta tarjottiin minulle tukin kuorintaa
kappalehintaan 25/1000(nykyrahassa ei centtiäkään kpl) osa markkaa kappale. Minähän ilahduin,
olinhan nähnyt kuinka toiset kuorii, mutta työkalut puuttui. Kysyin
Villeltä palaneen saunarakennuksen jäänteistä löytynyttä
teräsimen terää lainaksi ja hän antoi sen. Laitoin varren ja
teroitin sen teräväksi. Menin kuorimaan ja yritys oli kova, kun
tukit olivat vielä jäässä ja tyvessä oli paksu kaarna.
Ihmettelin kuinka joku voi kuoria, kun teräsin ei meinannut millään
pystyä tukkiin. Muutamia tuli kuorittua ja homma oli pakko jättää,
kun puhti ei riittänyt. Vasta jälkeen päin tajusin palaneen
teräsimen olevan niin melto, ettei sitä saa terävänä pysymään
kukaan, kuin karkaisemalla se. Ei koulussa opetettu meille
maalaisille niin tärkeitä työvälineiden teroitustaitoja.
Kaikenlaisia sotapäälliköiden syntymä ja kuolinaikoja tankattiin,
eli jonni joutavaa.
Melasen
poikien kanssa pelattiin kovasti heidän tahdostaan ”tyttötikkiä”.
Kyllä heille nauru maistoi kun he saivat mulle jäämään, jonkun
vähemmän suositun mummon köppänän, mutta ihmissuhdetaitoja tuli
aina lisää, kun huomasi kuka millekin nauroi. Oli meillä mukavaa
keskenämme, vaikka poikien vanhemmat eivät hyvällä katsoneet,
epäilivätköhän, että köyhyys tarttuu minusta heihin.
Mauno Strandén
rekorte3 vuotta sitten