Elämää Kiteen Ruppovaarassa 1950 luvulla

Elämäni ensimmäinen muutto noin 1950

Kiteen Ruppovaarassa sijainnut Silvennoisen mökki oli käynyt niin hataraksi, että Äiti oli päättänyt muutosta toiseen korttieriin. Mielestäni asiasta oli ollut puhetta vain ohimennen, että mentäis ”hukkalaan”. Sinä aamuna kun lähdin kouluun, ei näkynyt mitään muuttoon viittaavaa, mutta tullessani koulun jälkeen asuinpaikkaani, ei siellä ollut ketään eikä mitään. Lähdin etsimään sitä hukkalaa. Epävarmoin askelin taapertelin hukkalansopelle ja ryhdyin arvailemaan mikähän se noista rakennuksista olisi uusi kortteeri?

Menin tölliin, jonka seinät oli vuorattu päreillä. Maalia ei näkynyt missään rakennuksessa, ei päällä eikä sisällä. Tupa oli liki pimeä, ei sähköä kun astuin siihen ja kysyin arastellen: Onkohan tänne tullut tänään…Oli noloa mielestäni kysyä, jos he eivät olisi tienneet asiasta mitään. Asia ratkesi kumminkin kun pimeästä nurkasta kuului naisen ääni: Kyllä ne on tulleet, mene vaan tuosta ovesta. Siellähän se Äiti oli ja jotain ruokaakin oli varattuna. Oli hiukkasen helpottunut olo. Asuin olosuhteet parani sen verran, vaikka kaksihuoneinen mörskä oli vaihtunut yhteen huoneeseen, että sateella vuotanut vettä huoneeseen ja vuoteisiin. 

Mökki johon muutettiin asui Anna ja Viljo Hukka noin sanotussa tuvassa ja me sitten kammarissa. Viljo oli aikamiespoika, joka luki paljon iltapäivät ja yökaudet, aamut meni sitten pitkälle nukkuessa. Vartaloltaan keskivartalon kehittäjänä ja lukumiehenä ”Ville” oli saanut lisänimen ”ministeri”. Villelle oli työlästä tarttua töihin ja kesäisin oli pitkä ja kova kinuaminen minulta, että sain joskus Villen ongelle Eevanlammille. Viikon tai viikkojen ryyppyputken jälkeen, oli Ville hurjana. Monesti uhattiin tappaa kaikki seinän takana olijat, tappokalutkin oli esillä monesti. Meitä hän ei uhannut, mutta pelottavaa se oli, kun karjunta ja puheet olivat sekavia ja otetta todellisuuteen ei ollut.

Mielenkiintoinen havainto luonnosta oli siihen aikaan. Mäen ”alla” asui Ylhäsiä ja Toimi niminen mies oli rakentanut pihapiiriin paljon kottaraisen pönttöjä. Eräänä keväänä kottaraisten aikaan hän rakenteli tai korjaili jotain rakennusta ja rakentamista kesti useita viikkoja. Seuraavana keväänä, kun kottaraiset tulivat, alkoi kuulua sahan ja vasaran ääntä, aivan kuin rakennusporukka olisi ollut töissä heidän pihapiirissään. Kysyin Toimilta mitä hän rakentaa? Ei mitään, nuo kottaraiset olivat rekisteröineet äänet edelliskesältä ja nyt ne pitää niitä ääniä soitin ääninään.

Hukan mökki oli tuulisella paikalla ja talvisin hiihdellessä ihailin tuulen hankeen tekemiä taideteoksia ja nietoksia, jotka syntyi rinteeseen ja joista oli hyvä laskea ja hypätä pudotuksesta.

12-13v ikäisenä naapuri Melasessa käydessäni pojat Seppo ja Matti ihmetteli kun minä en tee töitä, laiskottelin kuulemma? Kesän tullen menin sitten vuokraisännän heinäpellolle heinätöihin. Opetteluahan se oli, mutta kyllä niitä päivänmittaan jonkun verran seipäitä täyttelin ja talon emäntäkin oli tyytyväinen. En saanut ruokaa enkä juomaa ”talkoolainen”, mutta Äiti oli vihainen, kun ei edes leipäpalasta annettu ”lapselle” jos kerta niinkin paljon kerran teit, vaan piti omiaan syyvvä. Leipä oli siihen aikaan arvotavaraa, toisin kuin nyt. Ohuen seinän läpi vuokraemäntä tietysti kuuli parpatuksen ja antoi sitten kokonaisen leivän.

13-14 ikäisenä Melasesta tarjottiin minulle tukin kuorintaa kappalehintaan 25/1000(nykyrahassa ei centtiäkään kpl) osa markkaa kappale. Minähän ilahduin, olinhan nähnyt kuinka toiset kuorii, mutta työkalut puuttui. Kysyin Villeltä palaneen saunarakennuksen jäänteistä löytynyttä teräsimen terää lainaksi ja hän antoi sen. Laitoin varren ja teroitin sen teräväksi. Menin kuorimaan ja yritys oli kova, kun tukit olivat vielä jäässä ja tyvessä oli paksu kaarna. Ihmettelin kuinka joku voi kuoria, kun teräsin ei meinannut millään pystyä tukkiin. Muutamia tuli kuorittua ja homma oli pakko jättää, kun puhti ei riittänyt. Vasta jälkeen päin tajusin palaneen teräsimen olevan niin melto, ettei sitä saa terävänä pysymään kukaan, kuin karkaisemalla se. Ei koulussa opetettu meille maalaisille niin tärkeitä työvälineiden teroitustaitoja. Kaikenlaisia sotapäälliköiden syntymä ja kuolinaikoja tankattiin, eli jonni joutavaa.

Melasen poikien kanssa pelattiin kovasti heidän tahdostaan ”tyttötikkiä”. Kyllä heille nauru maistoi kun he saivat mulle jäämään, jonkun vähemmän suositun mummon köppänän, mutta ihmissuhdetaitoja tuli aina lisää, kun huomasi kuka millekin nauroi. Oli meillä mukavaa keskenämme, vaikka poikien vanhemmat eivät hyvällä katsoneet, epäilivätköhän, että köyhyys tarttuu minusta heihin.

Mauno Strandén