Runo Suvirannasta Kiteeltä

Helsinki 13.2.1997

Muisto -50 luvulta

Kesäiltaisin Suvirannassa tavattiin

ensin lentopalloa pelattiin.

Illan vetäjät kertoivat Nooasta,

vaikka me ois tykätty hyvästä ruuvasta.

Paikkana ranta oli ihana,

vaikka meillä oll sellanen vetäjä.

Meille poijille se aina ärhenteli,

se oli, kuin "lusivieruksen" veli.

Meille välistä saarnattiin lihasta,

ei tyttöjä sua nykästä hihasta.

Kauheita kuvia eteemme kannettiin,

ja eloomme vastuuta annettiin..

Meillä itsellä kuvat oll kauniimmat,

mejjän oman luojamme maalaamat.

Hetkestä luojamme herkän loi,

kauneimman kesän meille hän soi.

Jotkut tapasi siellä ihanan ihmeen,
jota sanoiksi tuskin kertoa voi.
Liiti ajatus silloin, jalat irti maasta,
kuinka kaunista kaikki, hetken oli vaan.

Rakkauven kerran kun syömmeen saamme,

sitä tarvittaessa myös jakakaamme.

Paljon sitä kyllä jakaa saa,

kun luonnosta lisää ammentaa.

Kerran kun loppuu, tää elo mainen,

elämä lyhyt, vain haihtuvainen.

Onnen kukoistuksen silti se antaa,

vai onko elo, vain tyhjää santaa...

Mauno Strandèn