tiistai 31. tammikuuta 2017

Veren paine

Kuinkahan moni käyttää verenpainelääkkeitä turhaan?

Mulla omalla mittarilla mitattuna näyttää 130 69 62 keskimäärin, kun menin 4v sitten lekurille hän mittasi paineen lukemat noin 100 200 85, sanoi onko lääkitystä, sanoin ei, oli heti antamassa resettiä, sanoin ei ole verenpainetta ja kerroin mittaristani, pyysi käymään kolmena päivänä käymään hoitajan luona mittauttamasta, kolmannella kerralla se oli noissa alimmissa mun lukemissa! Tarkistuksessa lääkäri sanoi, sulla on valkotakkiverenpainetta?

Nyt kävin taas 4v väliä, onneksi kerroin tuon jutun, sanoi hoitaja hyvä kun kerroit näyttää olevan paineita?
Hänellä ei ollut valkoista takkia, kotona paineet oli ihan normaalit 128 65 65! 
Sitten vielä kolestroolit, niitä ei ole näkynyt tähän mennessä, mutta lorvikatarria on ollut, nyky lääkäri alkaa etsimään kirjoista mitä se on?

Voitakin pitää joskus ottaa, että näkö pysyis hyvänä, no ulkonäköhän rupsahtaa, kun ei nahka pysy piukalla, hymyilee liikaa, eikä läskiä ole..

Pojat kävelee vetten päällä!

Verenpainetta lisää Ylen aasimaiset toimittajat, kun oli puhe vihapuheesta illan A ohjelmassa 2.2-17
Kuinka ylessä ollaan noin typeriä? Eihän ne menneet ollenkaan asiaan? Juttuhan on niin, kuinka paljon otetaan siivelläeläjiä, joiden elinkustannuksiin otetaan velkaa, tai kiskotaan kaikenlaisina veroina työntekijöiden saavutuksista, se kiukuttaa monia, kun pitää rehkiä ja toiset saa kaiken ilmaiseksi, jotka eivät taatusti työllisty helposti, kun annetaan korkeaelintaso, eihän sellaista ansiotasoa saa jos ei osaa kieltä, eikä ole ammattia kummeniin tai satoihin vuosiin! 

1950 luvulla oli vertaus, monta joutavaa sinä otat elätettäväksi, tai kelkkaasi jota vedät? 

Eilen noin 400v kotoutuneelta noin 20-35v naiselta tv:ssä kysyttiin, kun sinä kouluttaudut korkeaan virkaan ja jos paikka on, että pitää pitää työasua, oletko valmis vaihtamaan juhlapukusi työasuun? En koskaan voi vaihtaa, eli ottaa juhlapukua työajaksi pois? Työnantajat kilvalla hakee töihin varmasti! On korkea työllisyysaste, en vain sano mitä tekevät, se on salaisuus!

Kerran ET lehti halusi pitää juhlat ja meidät hankkivat juhlakaluiksi, tässä on mansikan syöntiä! Kuvaa on kaapattu, laatu kärsinyt ja koko lehden eräs lainasi ja heitti menemään siinä oli pitkät jutut ja paljon kuvia kekkereistä! Lainatessa ei lainattu parane??

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

"Intti"

”Intti”

1960 luvulla lokakuulla oli armeijaan meno. Sukulaiset vitsaili osaankohan perille, kun en ollut kulkenut koskaan edes junassa. Savolaisen Maunon kanssa köröteltiin Kouvolaan saakka, josta hän jatkoi Korialle kouluttautumaan ”pinohiireksi” ja minä jäin Kouvolaan opiskelemaan ”puskajussiksi”. Alkuhan oli hiukan hullun myllyä. Kun kaikki varusteet oli vaihdettu ja ryhdyin nukkumaan uusissa tamineissa, tuntui ranteeseeni jäänyt Leobardi kello kullan arvoiselta, kun se liitti vielä jotenkin entiseen yhteiskuntaan. Kuuntelin sen tikitystä ennen nukkumista. Ensimmäisen ja pahimman kerran tressasi jo toisena päivänä, kun kaiken kiireen keskellä, joku alikessu neulotutti jämiään minulle takkinsa kaulukseen, kun toiset järjesteli tavaroitaan. Minä ompelin ja purin klo 18.00 jälkeen aina yömyöhään ja kun unta ei ollut muutamaan yöhön saanut, tuntui tulevan hulluksi.
Lopulta kun en tiennyt enää mitä tehdä, niin yksi vanhempi sotamies tai alikessu tuli ja kysyi mistä kiikastaa ja ompeli tuossa tuokiossa natsat kiinni ja pääsin nukkumaan. Jatko oli sulkeista ja taas sulkeista, asekäsittelyä, rättisulkeista ja hetkenkään taukoa ei ollut. Sitten tuli marssit. Kovaääniset pauhasi kentällä marsseja, marssittiin ja laulettiin.

Sitten tuli maantie marssit. Noin 5% piti pudota rivistöstä, että se meidän komppanian päällikköä Kapteeni Hyppöstä tyydytti. Kyllä niitä putosikin, kuin jauhosäkkejä. Useimmilta putoajilta meni taju. Tuli kouristeluja, Jaloista rikkoutui luita(näin kerrottiin), ne joutuivat olemaan sairaalassa jonkun aikaa. Siinä vaiheessa moni sai lähdön ”esikuntakomppaniaan”. Jonkinlainen kulkuneuvo oli takana, johon kerättiin pudonneet. Osa niistäkin vielä Hyppönen halusi kaupungin läpi marssiin, ettei näyttäis, että kuljetus on täynnä ”raatoja”. Kouvolan halki marssiessa laulettiin, että katu raikui, vaikka takki oli monilla tyhjä. Marssilla oli kerran tunnissa tauko, mutta usein tauolle poistumista ei ”keritty” noudattaa ja joukkue palautettiin takaisin tielle ja matka jatkui tahtijuoksuna.
Mielenkiintoista olikin kuinka marssimisesta rättiväsynyt mies piristyykin ”tahtijuoksusta”. Tuntui huojentavalta kuulla komento: Tahdissa mars! Kyllähän se yksitoikkoinen marssi raskas pakkaus selässä tuntui elimistössä, mutta kun osasin kääriä jalkarätit oikein ja tauoilla korjasin ne eri asentoon, niin ajattelin, että monen täytyy tipahtaa, ennen kuin minä olen vuorossa. Marsseilla ei juotu, vaikka jano oli kova.

Monesti kun oltiin aivan puhki marssista ja osa viety sairaalaan, niin kasarmille tultua käytiin syömässä ja raahauduttiin kramppavien jäsenten ja rakkoisten jalkojen kanssa tupiin, ajateltiin huilata. Hetken kuluttua tuli komento sulkeisiin. Sulkeiset oli yhtä höykytystä, maahan ylös, maahan ylös, syöksyyn mars, mars. Sitä jatkuin tunnin verran. Oltiin tosi naatteja, mutta lihaskivut oli kadonneet, vain nilellä olevat jalat olivat entistä kipeämmät. Ilman sulkeista olisi oltu kipeitä vielä monta päivää, nyt seuraavana päivänä oli vain tyhjä olo.
Älyttömältä tuntuvaa raatamista jatkuvat harjoitukset tuntui olevan, mutta ruoka oli siihen aikaan vielä hyvää, etenkin viikonloppuisin. Viikonloppuisin oli usein luutonta Karjalan paistia, joka oli paloiteltu pieniksi, ”omassa liemessään”. Syöjiä oli vähän, kun silloin pystyi lintsaamaan sotkuun. Meille jotka kävimme syömässä, syötiin parasta mitä tarjolla oli ja niin paljon kuin vatsaan mahtui.
Iltaisin kävin elokuvissa, kun elokuvateatteri oli kasarmialueella. Vähäinen pääsymaksu pienentyi vielä AU koulun jälkeen, kun sotamiehet jotka tarkasti liput, eivät ottaneet pois lippua ja näin kävin jopa 5 kertaa samalla lipulla. Lopulta sekin alkoi tympäistä.

Sitä minä ihmettelin, kun minut valittiin AU kouluun. Olihan paikalla lukeneempiakin.
AU koulussa sattui jännä episodi, kun jalkoihin ilmestyi aivan kuin paiseita, jotka kasvoi 2-3cm suuruisiksi mätäpäiksi. Menin hoitotunnille illalla, niin siellä ollut ”konitohtori” sanoi, että nämä täytyy kaivaa pois. Kaverina sillä oli riski alikessu, joka ryhtyi pitämään yläpäätä kurissa, kun olin pitkälläni hoitopöydällä. Kivunpoistoa ei annettu. Konitohtori otti perunankuorimaveistä muistuttavan kapineen, painoi toisella kädellä jalkaa paikoillaan ja kaivoi paiseen kuin perunasta silmiä. Kun lähemmä kymmenen paisetta oli kaivettu, voin lähteä. Eteisessä kuulin kun konitohtori sanoi alikessulle: Olihan perkeleen kova jätkä, kun ei edes huutanut yhtään.. Hurjaltahan se näytti itsestäkin, mutta ei se koskenut enempää kuin finnin puristus.
Lääkkeitä ei saanut ja paiseet lisääntyi hurjasti. Saunassa kaverit sanoi, että mee helvetissä sairaalaan, toihan on iha kauhia näköstä. Menin käymään ja olin viikon verran, arvailin vain mitä piti tehdä, kun lekuri taisi puhua latinaa, mutta viikon kuluttua paiseita ei ollut.

Kerran tulin talvella sotaharjoituksissa kuumeeseen, kun oltiin hiihdetty vuorokauden verran. Oli yö, jossain keskellä metsää, olin niin huonona, että justiinsa pystyin sanomaan, että en jaksa mitään, en edes puhua. Siinä pimeässä sain joltain jonkun pillerin ja minut lähetettiin vartioon. Pakkasta oli –20 astetta puolen tunnin kuluttua piti tulla vaihto, ei tullut. Kuuntelin vastapäiseltä mäeltä ”vihollisen” leiriytymisääniä ja ajattelin, että toiset on syönyt ja nukkuvat teltassa, eikä vartiopaikkaa voi jättää. Mitä teen? 2,5 tunnin kuluttua nostin pikakiväärin taivasta kohti ja laskin sarjan. Kuulakkaassa tyynessä talviyössä ääni oli kaikuineen melkoinen. Kaikkialla oli sen jälkeen hiljaista. Vastapäisen mäen porukkakin oli kuin pissa sukassa.
Noin 15 min. kuluttua tuli vartion vaihto ja moitinta miksi ammuit? Kuume oli häipynyt, kun menin teltalle. Teltassa oli kylmää ja savua. Ruokani oli jäätynyt. Kipinämikko oli nukkunut. Jätin pakkaukset selkään, kengät jalkaan hattu päässä yritin käydä nukkumaan, mutta silloin tuli käsky siirtyä 1km johonkin suuntaan. Kyllä pimeässä teltassa oli sutinaa, kun lyhty sammui. Minä olin ulkona heti ulkona kaikkine kampsuineni.
Totesin olevan hyvän konstin olla lähtövalmiina myöhemminkin, kun heitti vain sukset jalasta ja veti repun pään alle, ei ollut tavarat hukassa.
Seisallaan nukkumisen kokeilin talvella ja se onnistuu, kun menee syvään hankeen, jalat haralleen ja nojaa pyssyn piippuun. Siinä kestää lyhyen nokosten ajan, eikä ehdi tulla kylmäkään ja taas jaksaa valvoa jotenkin.

Inhottavinta oli olla pressulla suojatun kuorma-auton lavalla, istumassa lattialla toistensa jalkojen välissä, ettei pystynyt liikahtamaan. Lavalla oli 200 L polttoainetynnyri, joka haisi, samoin pakokaasu täytti tilan. Vielä kun kuski ajoi mutkaisia teitä minkä rakkineesta lähti, tuli kauhean paha olo. Oksentaminenkin meni toisten päälle ja joka toinen oksensi. Suonen veto ja krampit oli kokoajan pelkona, koska lavalla oli kokoajan kova pakkasviima ja kova puristus. Jalkoja ei pystynyt liikauttamaan senttiäkään.

Kerran asutuskeskus taistelua harjoiteltaessa, muutamalla oli kovapanosammunnoista jemmattuja konepistoolin panoksia muutama laatikollinen ja he latasivat lippaat kovilla ja ampuivat kasarmin ikkunoista, että hiekka pölisi viereisessä montussa. Panosten jemmaaminen oli kielletty sotaoikeuden uhalla, mutta kyllä niitä kokeilijoita riitti. Vahinkoja ei tullut, mutta ryminää riitti, konepistooleilla ammuttiin räkäpäitä betonilla käytävillä ja rapuissa. Silloin ei ollut kuulosuojaimia kellään ja korvat soi tilliä päiväkaupalla.

Kerran taas harjoiteltiin kukkulan valtausta kerta toisensa jälkeen. Silloin oli kippurakärkilapikkaita kenkinä ja minun lapikkaani kärki takertui jyrkänteen reunalla juostessa sammaleen sisällä olleeseen katajan oksaan. Putosin vauhdilla puolentoista-2 metriä alapuolella olleeseen kiveen suoraan naamalleni koko vartalon painolla. Tuntui kuin koko naama olisi murskaantunut. Hetken oli hirveä olo. Luultavasti nenän alta kallo murskaantui, kun vuosikymmeniä jälkeenpäin suu kirurgian professori ihmetteli leikatessaan naamaani, missä olet satuttanut, kun täällä on mätää luuta. Oli sitä niin pökerryksissä, että ei pystynyt menemään edes sairaalaan tutkimuksiin, vaan menin hoitotunnille, jossa antoivat paripäivää VUP:tä. Oikeuksista ei tiennyt ja toisaalta ei jaksanut, kun oli mennyt sekaisin.

Sitä minä jotenkin ihmettelin, kun kouluja käyneet, jopa ylioppilaat kiusasivat heikompiaan. Kerrankin nämä ”sivistyneet” simputtivat kaveria ryhmänjohtajien yläkaapissa. Tilahan lie ollut noin 70c korkea ja 60c leveä. Yhdestä pienestä luukusta sisään, luukut kiinni ja kaverille pidettiin sulkeisia varmaan tunnin verran. Sotilaan piti marssia tahtimarssia huoneen leveydeltä ja laulaa marssilauluja, syöksyä maahan ym, ym. Myös sellaista piti sen poika paran piti tehdä, josta ei viitsi edes kirjoittaa. Mietin, että mitä kaikkea tuo sivistys tuokaan tullessaan. Kansakoulun käyneenä ja metsätöitä tehneenä, minulla ei ollut aavistustakaan lukeneiston jaloista harrastuksista, koska ne oli mielestäni aivan sairasta meininkiä.
Yritin kerran puolustaa kiusattua, mutta kiusaaminen kääntyikin minua kohti ja siihen yhtyi myös kiusattu, niin luulin ymmärtäneeni yskän ja pysyin lestissäni.
Harjoituksissa löytyi myös puihin kiipeämistä ja moni joutuikin viettämään tauon puussa, kun oltiin tultu AU koulusta komppaniaan. Hyppönen huvitutti komppaniaansa mitä kaikkea koulutettu mies tekeekään. Jalat edellä pinnalta jäätyneeseen sileään koivuun kiipeäminen, pyssyn ym, rensselien kanssa on sellainen temppu, jota voi kokeilla kuka vaan. Monilla nousu jäi 10c:n, mutta toiset meni jopa useita metrejä ja pysyivätkin siellä.
2/3 osan ajasta ollessa poistumiskiellossa ja vain parikertaa lomalle pääsy, eikä sunnuntai lomia ollut kellään. Siihen meininkiinhän alkoi tottua. Loppuajasta oli parikin 2viikon päivystystä vuorotta. Silloin saa vain noin 3-4 tunnin yöunen, kyllä alkaa nukuttaa. Kypärä hihnasta pikkurillissä, jos nukahtaa kypärä putoaa, niin herää.

Pystymetsästä jouduin kerran vartiopäälliköksikin. Putkassa oli kavereita, mutta oli oikeita pahantekijöitäkin, siis vaikeitakin tapauksia. Mennessäni hetkeksi nukkumaan ja vahtiin jäi sotamies, jolle teroitin, että herätä jos jotain sattuu. Putkassa olleet kaverit olivat puhuneet ympäri tämän sotamiehen ja hän laski yhden, joka laski tietysti toisen ja silloin sotamies ei mahtanutkaan mitään. Kohta kaikki oli vapaana. Seinällä oli ladattu konepistooli, jossa oli 53 panosta. Olivat herkutelleet asialla, että he voisi tehdä nyt mitä vaan. Vähän aikaa sitten oli joku karannut ja vienyt konepistoolin täydellä lippaalla ja liftannut öisellä tiellä autoon jossa oli kaksi siviilipukuista kapiaista, ne saivat pyssyn pois, vaikka vahinko oli lähellä. Minä heräsin ja tempasin konepistoolin, antaen 30 sekunttia aikaa painua selleihinsä. Kovasti epäilivät, etten uskaltaisi ampua, mutta kaikki kumminkin menivät, eikä ketään karannut. Minullehan siitä olisi tullut sotaoikeutta jos olisi vahinkoa tullut, vaikka toisessa oli syy. Sotamies vain väkätti, ettei hän mahtanut mitään, eikä hän uskaltanut sinuakaan herättää.

Mielenkiintoisia mielitekoja tuli joskus oikein koko joukon voimalla. Kerran harjoituksissa löydettiin noin sanottua ”upseerivanikkaa” ja voita. Voita oli ainakin 10kg pala jonka joku otti matkaan, samoin edellä mainittua vanikkaa. Me pojat pantiin voita enempi kuin oli leipää ja syötiin, mutta ei sitä paljon syönyt, kun se rupesi ällöttämään. Siihen loppui se mieliteko. Pehmeä leipä kiehtoi ruokalassa ja sitä yritettiin saada jos jonkinlaisella konstilla. Ryhmänjohtajana kävin sitten vain hakemassa, kun oli omankomppanian sotamies jakamassa (sitä sai vain lääkärin todistuksella), ilman todistuksia, mutta ei se maistunut enää kun sitä sai minkä halusi. Minä palasin vanikan syöjäksi. Intin vanikka oli siihen aikaan hyvää.

Huvitukset jäi vähiin, mutta käytiin sitä Kuusankoskella tanssimassa parikertaa. Sisään piti päästä ilmaiseksi. Joku keksi takarinteeseen lankun aidalle ja siitä hyppäys. En ollut koskaan uskaltanut hakea ketään tanssimaan ja samanlaisia oli muutkin. Tanssikursseista ei ollut kukaan edes kuullut. Sovittiin viiden kaverin kanssa, että seuraavaan mennään hakemaan menköön sitten syteen tai saveen. Tango pärähti soimaan ja minä menin hakemaan, tungosta oli. Ei siinä tarvinnut paljon osata hyssytellä, kun meni aivan täydestä. Lattialla vasta huomasin, että kavereilla oli mennyt sisu kaulalle. Minä menin seuraavalle ja sitä seuraavalle tanssille, oli ihana tunne samaan viittaava, kuin aikoinaan opin polkupyörällä ajamaan, itsensä voittamisen tunne, ettei nämä tyttäretkään ole ihmistä kummempia.
Pois taas ajettiin useampi yhdellä matkalipulla, kun bussit oli kuin puikolla painettuja.
Taisipa pari sisarusta houkutella kasarmialueella jatkoillekin rupattelemaan, mutta se oli jo liikaa, kun lähestymisharjoitukset sillä sektorilla olivat olleet lähinnä minulle ”pelästymisharjoituksia”. Jatkuvaa poistumiskieltoa ja melkein lomattomuutta lievensi kirjeenvaihtokaveri, jonka kanssa käytiin läpi kaikenlaisia asioita, joita en enää muista muuta kuin, että olihan muutakin ajateltavaa? Kirjeet piristi ja samalla opettelin itsekin kirjoittamalla ”lukihäiriöisenä” Suomenkielen taitoa. Hermostuikohan saaja, silloinhan ei ollut edes sanaa lukihäiriöinen?

Monilla armeijassa meni omat ja varastetut rahat, mutta minä säästeliäänä miehenä säästin päivärahoista yli 60 000mk ja ostin vielä Braunin partakoneenkin, samoilla tienisteillä. Toimii vieläkin mökkikoneena.
Pois tultuani olin elämäni parhaassa kunnossa, painoakin oli vain 65-70kg. Kyllä se opetti.

Menin yllättäin tapaamaan kirjeenvaihtokaveria siviiliin päästyäni, väärinhän se oli, he oli lähdössä kyläileen ja neitonen oli hienonona kuin prinsessa, tuskin niin hienon ihmisen seurassa olisi uskaltanut sanoa kissaakaan muuta kuin mirriksi, en häirinnyt häntä enää, jatkoin vain kohti uusia seikkailuita ja pitkälti toistakymmentä uutta työpaikkaa aina eri alalta oli edessää, jota silloin ei tiennyt!


Ruusu lukijalle jos viitsit lukea ikälopun, mieleltään nuorekkaan muistelon, joka oli kirjoitettu 1900 luvun loppupuolella!



sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pikkukäpylinnun tapaus

Pikkukäpylinnun tapaus noin 2000

Noin 2000 luvun seutuun oltiin mökillä keväällä, kun vaimoni sanoi, että tuossa mökin nurkalla olevassa katajassa on linnun pesä, sieltä lintu tulee aina suoraan kohti, kun hän haravoi lehtiä seinustalta.
Asia jäi siihen en tarkstanut sitä silloin, mutta muutaman päivän päästä menin ja katsoin katajaan ei siellä ollut edes pesän alkua. Silti lintu tuli minuakin kohti ja luulin, että se tulee silmiä kohti ja huitaisin kädellä ilmaa ja se lensi sivuun.

Olikohan seuraavana päivänä, kun olin keskellä pihamaata lintu lensi noin 2m korkeudella ja tuli kohti, silloin ajattelin, että nyt katson mitä se aikoo tehdä ja laitoin hanskakäden noin 10cm päähän naamasta, ettei ainakaan silmään yllä.
Lintu lensi ja pysähtyi pääni päälle, päässäni oli lakki jossa oli verkkoa päänpäällä, lintu seisoi siinä ja alkoi visertämään, visersi vähän samaan tyyliin kuin kanarialinnut, siis ääntä tuli yhtenään ja minusta se oli mitä kauneinta viserrystä, vaikka ääni oli hyvin hiljainen.
Jalat kouri päälakeani ja linnun kynnet kävi päälakeani ympäriinsä, se tuntu kuin hyvä ystävä olisi rapsutellut varovasti!

Lintu viipyi viipyi 5-10 minuutia pääni päällä, enkä hätistänyt sitä mihinkään, kun ajattelin, että tapaus on kertakaikkiaan harvinainen, se ei nokkinut minua.
Minä kyselin hyvin hiljaisella äänellä, mistä sinä olet tullut ja mitä asiaa sinulla on? Juttelin sille koko ajan ja linnun hieno laulu jatkui liki katkeamatta, aivan kuin vastauksena, mutta en ymmärtänyt hänen kieltään.
Lopulta lintu lähti, eikä sitä näkynyt sen jälkeen. Sai varmaan asiansa kerrottua!

Tarina ei loppunut ihan siihen. Kävin naapurissa ja kerroin siellä tapauksesta, paikalla oli useita ihmisiä ja kun olin päässyt tarinassa siihen kuinka kyselin, että mistä olet tullut ja mitä asiaa, niin Laulaja Kalevi Korven poika Timo Korpi tokaisi: Älä nyt ”helvetissä” ala kertoa, että se lintu vastasi sinulle, tuo on jo niin paksua soopaa, että ei sellaista tapahdu! Muutama kirosanakin häneltä lipsahti siinä..
No eihän sitä hänelle voinut millään todistaa, kun olin ollut yksin siellä mökillä..
Kaikki muutkin katseli epäilevästi, että taitaa olla ”tarinan keksijä”! Oli kumminkin tosi tapaus!

No nyt olen ajatellut, kyllä se oli viestin tuoja, en ymmätänyt kieltä vain sen kuulin, kuinka lintu visersi kauniisti, sanoma oli varmaan, elä jatkossakin ihmisisksi ja toivotti onnea elämään!


Mauno Strandén

Lainlaatijat ei tiedä mitä tekevät

Päättäjät ei tiedä mitä ne tekee

Oli 1990 loppua, kun tuli voimaan laki, jonka mukaan jos työtön erehtyi tekemään sukulaisen(kaukaisenkin) firmassa pikku työkeikan, työvoimatoimisto luokitteli työntekijän yrittäjäksi? Hannu Karpo näytti jutun, jossa kirvesmies teki vaimonsa kampaamoon pienen maalauskeikan, niin kirvesmies luokiteltiin kampaamo yrittäjäksi?

Kun meni taas alansa ym töihin, piti vieraissa töissä olla 4 vuotta, että saisi työttömäksi joutuessaan työttömyyskorvausta? Jopa työvoimatoimisto varoitteli, älä mene kaukaisenkaan sukulaisen firmaan töihin, ellet halua yrittäjäksi?

Halonen oli saarnaamassa hyvyyttään presidentinvaaleissa, menin sinne infoon ja hän kehui aikaansaannoksiaan ja puolueensa hyvyyttä vuolaasti, lopuksi kysyi on jollain kysyttävää? Kysyin edellä selostamani lain hullutusta, kun tiesin, että Halonen oli ollut päättämässä  hallituksessa siitä! Halonen sanoi noin 50-70 hengen edessä tuo ei pidä paikkaansa, eihän me nyt noin hulluja lakeja tehdä? Minä sanoin, että kyllä pitää, olen tarkistanut asian!

Tilaisuuden päätyttyä hän tuli hattuhyllyn luo ja nykäisi hihasta, onko tuo ihan totta? Sanoin kyllä on satavarmasti! Sanoi, minun täytyy ottaa selvää, eihän tuo käy päinsä, kun näet Hakaniemen torilla jonkun ajan kuluttua, nykäise hihasta kerron voiko sille tehdä mitään?
No hän pääsi presidentiksi, en kyllä häntä äänestänyt, eikä hän kulkenut Haniementorilla ja tuskin olisi päässyt hihasta nykäsemään ja muutettiin itsekin pois siitä kylästä!

Seurasin asiaa, ja noin 2 vuoden kuluttua laki muuttui, nyt ei niin herkästi enää tehdä keikantehnyttä pakkoyrittäjäksi, tai kirvesmiestä kampaajaksi!
Äänestyksessä ei eduskunnassa napinpainajat tiedä mitä he tekee, puolueen pääpomo sanoo paina siitä ja siitä napista ja sillä siisti?

Olen saanut muutamissa muissakin viestin menemään perille, vai onko päättäjistäkin tullut järkiinsä samaan aikaan? Olen laittanut viestiin lopuksi saatte sulan hattuunne, oma lehmä ei ole ollu ojassa enää idean jättämisen aikoihin!

Minä itse tulin puutarhayrittäjäsi ammattiliiton mielestä kun jäin työttömäksi, vaikka olin vain  vapaa-aikani poiminut marjoja myyntiin pihan pensaista, oli pakko vuokrata heti paikat vieraalle, sitten ne vielä kuulusteli kuin gestapo, et kai vaan meinaa mitään yrittää, me kyllä pidetään silmällä!

Mauno Strandén

perjantai 13. tammikuuta 2017

Järven ilmastuksesta 2003

6.2.2003

Happivajeesta kärsivien järvien ilmastuksesta, kun poisvirtaama oli 0

Median mukaan Uudellamaalla on matalissa järvissä tapahtunut jo kalakuolemia. Liki olemattomaksi jääneiden syksysateiden takia, järvien virtaamat ovat pienentyneet lähes olemattomiin. Tällöin happi loppuu ja kalat kuolee.
Happitilanteen parantamiseksi on ollut saatavilla vain hyvin kalliita ratkaisuita, jotka toisekseen eivät sovi mataliin järviin, kun virtaama on lähes nolla. Yksi suurikin hapettaja / ilmastaja kymmenien hehtaarien järvellä on pieni apu kokonaishappitilanteeseen. Tietäisikö kalat kaikkialla järvessä, että jossain on ilmastuskone, niitä pitäisi olla useita. Pelkät avoavannotkin jäätyy ja hapen kulkeutuminen muualle järveen on epätodennäköistä.

On kerrottu kuinka kalat tulevat jopa kairanreiälle haukkaamaan happea, mutta mitkä kalat nousevat 70-80cm sohjoista kairanreikää ylös, ei liene uskottavaa.
Mielestäni on helpointa puhaltaa ilmaa jään alle, olemassa olevilla laitteilla. Kevyillä polttomoottoripuhaltimilla voi puhaltaa jopa kymmeniä kuutioita ilmaa hetkessä jään alle ja se leviää laajalle alueelle, imeytyen pienessä paineessa veteen ja onhan kalojenkin helpompi käydä haukkaamassa ilmaa jään alta ja samalla sekoittaen vettä. Puhaltajan on myös huolehdittava, ettei puhallettu ilma tule samasta reiästä hetkenkuluttua takaisin. Lopuksi reiässä olevan sohjon päälle ”korkki” reikään ja siellä ilma pysyy. Monissa matalissa järvissähän on vettä vain 2-3m, joten kalat eivät ole kaukana tulevasta ilmasta.

Näin puhalletaan muutaman sadan metrin välein, kautta järven esim. talkoilla, muutaman kerran talvessa. Säästytään kenties kalliiden kalakantojen uusimiselta ja vuosien kasvatukselta.
Ainoana mikä tässä toimenpiteessä epäilyttää useimpia on, että konsti on liian halpa toimiakseen, mutta samalla voi todeta, ettei kokeilu myöskään maksa, kuin muutaman bensalitran verran, tai traktoreissa vähän ”löpöä”. Puolueetonta tutkimusta ei asiasta ole, mutta jotkut ovat luonnehtineet asiaa ”neronleimaukseksi” jota kannattaa kehitellä, nimenomaan matalissa ja vähävirtaavissa järvissä, joissa kalakuolemat uhkaa.


Yllä olevasta linkistä näätte osan kevennykestä!
Sattui 15-20 asteen pakkanen 20cm oli puuterilunta jään päällä, Tommola tuli Kirkkojärvelle ja alkoi kuvaamaan kun puhalluskone kävi, sanoin, kun sinne on mennyt kymmeniä m3 ilmaa, niin se purskauttaa sieltä vähän takaisin! Tommola vei lähemmä ja lähemmä kameraansa oli noin 30cm päässä, kun 10cm reiästä puhalti vettä 50-70 cm korkeuteen, se oli sellainen yökkäys. Tommolan hieno iso kamera kastui aivan märäksi ja jäätyi samalla.. Tommola meni autoonsa sulattelemaan kameraansa ja varttitunnin jälkeen tuli ulos sanoi olipa hyvä kun moottori oli vielä lämmin, kamera suli eikä näytä vaurioituneen, kuvaili vielä kaikennäköista pulkan vetoa ym..

Tapahtuma oli 2003 YouTubeen laitoin videon 2007



Olikohan se vuonna 2000, kun moottorikäyttöinen lehtipuhaltaja valittiin vuoden ”turhakkeeksi”, nyt sillä olisi käyttöä tositoimiin, kun sillä puhaltaisi ilmaa jään alle. Laite olisi kaukana turhakkeesta
Nyt olisi konkreettinen aika käyttää vapaa-ajan kalastajilta perittyjä lupa ym, maksuja kalojen kuolemisen ehkäisyyn. Vai onkohan niin, kun ei tehdä mitään, voidaan periä maksuja jopa enemmän tulevina vuosina, kun on jouduttu istuttamaan uusi kalakanta. Uusiutuminenhan veisi vuosia, kun jäljelle jäisi pääasiassa vähempiarvoista kalaa.

Jos kalakuolemat toteutuu, voi moni harrastaja kalastaja jättää luvat ostamatta, koska tyhjän saa pyytämättäkin. Sehän ei liene kenenkään etu.

Mauno Strandén
Myrskylä




sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Mitäs nyt mielessä?

Kaunein aika    Siitäpä te kuulette klikkaamalla kauneinta aikaa!


Tässä kerotaan ruusutarhasta, tykkään ruusuita


Kuuntele merta         Jo on laulajalla hyvä ääni!



 Ruusut pihamaassa sateen jälkeen 2016

Tämä ruusu muutama hetki myöhemmin

Ps. Joku kai halusi mukaan laulamaan, tai soittamaan kanssani ? Alla G käänetty viesti.

Se on olemassa, kun klikkaa alla olevaa tekstiä. laitoin linkin johon he oli kommentoineet?

Szilveszter Bányai Kommentoi: "Hei, nice! Pelaan bassoa ja rakastaa Tapio Rautavaara. Haluatko tehdä yhteistyötä bandhub.com? Kutsu: bandhub.com/i/SyWeste_nFXe (Bandhub löydetty teille ja lähetetään tämän kutsun minulle) "

Olivat varmaan huitsin nevadassa "laulaja puuttui" :);)

torstai 5. tammikuuta 2017

Työläisten paratiisi

Työläisten paratiisikö?


Työläisten paratiisi, klikkaa alla olevaa linkkiä. Vielä muutama vuosi sitten jotkut politikot piti sitä itänaapuria patratiisina! Laitan, että muistettaisiin edes hiukan!

Laitan ihan tämän tarinan, kuinka ystävällisiä oltiin itänaapurissa suomalaisiakin kohtaan?


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Jännitystä vastaan jännityksen asein

H:ki 3.1.1995      

Jännitystä vastaan..

Kertoisinko, asian mä tosi jännän.
Esiintyjän jännityksen kurimuksen.      
Kauhulla kun ajattelee hetkee,
tuloani yleisöni eteen.

Jännitys jo sisälläni raastaa mua.
En tunne yleisöä, eikä se taas mua.
Horkka taikka kramppi, vaivaa vatsaa,
vaikka kuinkapaljon tähän satsaan.

Yksin olen yleisöni eessä.
Mennyt keskel petolauman hurjan.
Itsevarmuuteni lienee tosi kurja.
Jotenkin nyt kimppuunkäynti täytyy kestää.

Siinä pojan posket ovat kalpeet.
Kuin yksin tyhjänpäällä tässä kulkee.
Kädet kostuu, kylmäst hiestä nyt varmaan.
Sydän pikkuhiljaa, nousee aivan karkkuun.

Itseäni orvonlailla katonrajasta kun tsiikaan.
Kädet vapisevat, sanat unohtuvat,
kuin kuumaperuna, joku kumma,
suussa tuntuu olevan jo liikaa…

Mutta ystävät, tää elämä on ainutkertainen.
Luojan kuva, ainut vertainen.
Siksi turhaa lienee meidän jännittää.
Vaan räväkästi yleisömme lämmittää.

Toivon esiintymisjännitteiden jäävän tähän.
Saanen syventyä uuteen elämähän.
Sananmiekan harjoituksen aloitanko tänään
Jännityskin tallaantukoon pikkuhiljaa länään.

Mauno Strandén

Ps. Näin yli 20v sitten 30 henkilön edessä, jokainen esitti omiaan.
Yksi mies päästi ruman sanan ja sanoi, toi jätkä ei jännitä yhtään, toista se on meikäläinen!