Jännitystä vastaan..
Kertoisinko, asian mä tosi jännän.
Esiintyjän jännityksen kurimuksen.
Kauhulla kun ajattelee hetkee,
tuloani yleisöni eteen.
Jännitys jo sisälläni raastaa mua.
En tunne yleisöä, eikä se taas mua.
Horkka taikka kramppi, vaivaa vatsaa,
vaikka kuinkapaljon tähän satsaan.
Yksin olen yleisöni eessä.
Mennyt keskel petolauman hurjan.
Itsevarmuuteni lienee tosi kurja.
Jotenkin nyt kimppuunkäynti täytyy kestää.
Siinä pojan posket ovat kalpeet.
Kuin yksin tyhjänpäällä tässä kulkee.
Kädet kostuu, kylmäst hiestä nyt varmaan.
Sydän pikkuhiljaa, nousee aivan karkkuun.
Itseäni orvonlailla katonrajasta kun tsiikaan.
Kädet vapisevat, sanat unohtuvat,
kuin kuumaperuna, joku kumma,
suussa tuntuu olevan jo liikaa…
Mutta ystävät, tää elämä on ainutkertainen.
Luojan kuva, ainut vertainen.
Siksi turhaa lienee meidän jännittää.
Vaan räväkästi yleisömme lämmittää.
Toivon esiintymisjännitteiden jäävän tähän.
Saanen syventyä uuteen elämähän.
Sananmiekan harjoituksen aloitanko tänään
Jännityskin tallaantukoon pikkuhiljaa länään.
Mauno Strandén
Ps. Näin yli 20v sitten 30 henkilön edessä, jokainen esitti omiaan.
Yksi mies päästi ruman sanan ja sanoi, toi jätkä ei jännitä yhtään, toista se on meikäläinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti