Herrat, isäntä ja rengit
Istuin 1950 loppupuolella Kiteellä Variksen talon pitkässä ruokapöydässä jossa toisessa päässä oli isäntä ja majoittuneita herroja, sitten olin minä ja ihan toisessa päässä renki ja piika, emäntä söi jossain sivulla.
Minä olin päiväläisenä siinä talossa, pilkkomassa puita kirveellä. Molemmissa päissä pöytää oli eri ruuat, minä voin ottaa kummastakin päästä, mutta ojaherrojen päässä oli paljon monipuolisemmat sapuskat. Herrat huomasi kai jaon, tarjosivat joskus renkipäähänkin parempia eväitä, mutta renki ja piika tiesi, ettei saa ottaa! Herrapäädyssä oli kalliimman näköistä makkarasiivuja, isäntä tyrkytti herroille, se on hyvää kallista makkaraa, kumpikaan ei ottanut ja muutaman päivän jälkeen alkoi siivujen reunat tummua ja käyristyä ylöspäin. Talon koira kärtti päivittäin jotain pöydältä ja puski herran polvea, yleensä hän ei antanut mitään, mutta silloin tämä mies nappasi koko makkarasiivupinon ja antoi sen koiralle, joka hotkasi sen siliän tien!
Kyllä isännän ilme synkkeni, mutta ei sanonut mitään, mutta ei tullut makkaroita sen jälkeen pöytään!
Ojaherrat kertoi kaskuja ja sekös oli isännästä mieleen! Kertoivat esimerkiksi veljeksistä jotka oli metsällä ja heillä oli suustaladattavat pyssyt ja kuinka ollakaan he tapasi karhun toinen veli ampui karhua, mutta ei tappavasti, vaan karhu hyökkäsi apujan kimppuun, toinenkin veljes ampui ei osunut kunnolla, ampui uudelleen. Karhu kaatoi miehen joka luuli loppunsa koittaneen ja huusi veljelleen "suikkua veli viel kerta, viel urajaa"! Toinen hätäännyksissään huutaa takaisin, "ka munalko suikkuan, kun on poruhkat loppu"! Oli ruudit pudonneet siinä hötäkässä! Hengissä kumminkin selvisivät! Kyllä hymyilyä riitti pöytäseurueessa.
Vielä vanhempi tarina isästäni kun oli ollut Sarastin paikalla asuneellä isännällä kenkiä tekemässä, isäntä oli tarjonnut voita, jota oli ollut pikkusikkare tassilla, kukaan ei ottanut, mutta isännän oli hyvä leikkiä, että tarjoaa suutarille voitakin oikein.
Lopulta yhtenänä päivänä isäni oli ottanut sen voi sikkareen palaselleen ja söi sen, isännän ilme oli ollut hämmästynyt, kauhistunut ja vihainenkin, se suutarin perkele söi sen voin!
Sen jälkeen ei ollut tullut voita pöytään!
Mauno Strandén
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti