Kuu taivaalta!
Kirjoitettu tarina suuresta urheilijasta!
Oli pitkään Kiteen ja Suomen paras!
Mieli kaipasi nuorena ystävää,
onko sellaista mulle ollenkaan.
Jos löydän, riittääkö rohkeus,
kun kokemus puuttuu kokonaan.
Mutta mitä sitten tapahtuikaan?
Kohtasimpa neijjon nuoren,
neijjon niin iki ihanan,
Kitteen pittäässä idässä
kirkon ankaran komennossa,
kohteessa "suvisen" rannan.
Mitään täydellisen kaunista,
en uskonut olevan taivaissakaan,
aika kauniisti neidosta sanottu.
Sinä olit, tietämättäsi ihana
shokeeravasti sulle sykki syömmein!
Samalla kaunis ja kaukainen,
kuin ois kuuta kurkotellut,
sitten katajaan kapsahellut.
Olit kangastus taivaanrannan,
niin olit kaukana kaunoinen!
Eipä tiennyt haaveillessaan
mitä elämä tullessaan tuo.
Toi enemmän kuin toivoin,
näköpiiriini ihanan ihmisen
olin vajaan kesän onnesta sekaisin!
Tekipä mieleni kumminkin tepposet,
rohkeasti "kuuta" kurkin,
kuuta niin iki-ihanaa.
Olispa ollut hetkisen maassa,
kun "kuurakettiakaan" ei saatavilla!
Kuinka rohkenisin lähestyä?
Hillittömän kaunista ja ihanaa!
Vaikeusaste kuin Himalaja?
Saanko edes sanoja suustani?
Näytänkö naurettavan nololta?
Pelkäsin Sinun suoraan sanovan:
Mitäs täällä norkoelet.
Minulla kavereita, mistä helppoa valita!
Unelmoitko "kuuta" taivahalta?
"Onnekseni et niin sanonut"!
Mikään muu ei ollut "järkyttänyt"
mieltäni niin positiivisesti?
Olit todella kuin kuu taivaalta, saavuttamaton!
Voiko onnea olla näin suurta? Usko,
toivo, rakkaus ja suurin on Ensirakkaus!
Lähdimpä taas kylille kerran
voisinko haavettani havaita?
HUPS siinä hän istuikin ulkokeinussa
istui kuin prinsessa oisi ollut,
tutkiessaan paksua "opusta"!
Lähestyinkin kohdetta varoen
jännitys oli sielussa sietämätön.
sädekehä vain häneltä puuttui,
tervehdykseen vastasi iloisesti,
sulosanat suustansa solisi.
Meni kerrasta pasmat sekaisin,
minun kuulumisia kysellessä,
neidon sulosanoja kuunnellessa.
Katsellessa kauneinta hymyä,
se oli suoraan taivaasta tullut!
Sitä solinaa oisin halunnut kuulla,
kuulla vaikka ikuisesti,
paratiisimaista liverrystä.
Voi sitä hirveää jännitystä,
jännitystä niin vietävän ihanaa!
Hetkihän on taivaallisen tavaton,
maalaispojalle ei sellaista satu!
Mieleni liiteli sinne tänne,
hymyilytti yöt ja päivät,
eipä tiennyt miten olemus olisi!
Olin silloin onnellinen
onnellisempi kuin arvaatkaan.
Jalat tuskin maahankaan ylsi
käsi kättäsi haaveessa hapusi
elo silloin ihanalta maistui!
Nautin sekunneistakin seurassasi,
olit täysin täydellinen.
Koko kansaakin kohautit.
kun aina voiton seppele päässäsi,
pihapiiriisi palasit!
Kel onni on, onnen kätkeköön,
kukaan ei kerro minne?
Koetin kätkeä onneni-ilon.
Kuinka kätkeä aitoa iloa,
eihän se pysy piilosa, se hymyilee!
Tavattiimpa toisenkin kerran,
kakkukahvit tarjosit tuvassa,
Ite oikein leipomansa,
suussa sulavan makuisen.
Olimpa siitäkin niin otettu.
Kohdattiimpa kolmannenkin,
kulettiin hetken keskistä katua,
käytiin kylän keskustassa.
Käsi kädessäin hetkisen viipyi,
sieluni kieliä minussa soitit!
Halajin Sinua lähelleni
jopa kaulahan kapsahtamaan,
Siellä vanhan aittanne luona.
Halaukset oli suuri ihanuus,
mielessäni suuri kiitollisuus!
Tavatessamme aina arastelin,
pihatielle tuskin uskalsin,
ollaanko samalla aaltopituudella?
Suotko hymysi vielä minulle,
minulle köyhälle pojalle?
Kaikki kuitenkin sujui sutjakasti,
tyytyväisiä lie ollut molemmat,
sulosoinnut mielessäni hyrisi.
Silti pelkokin mielessä heräsi,
oliko onneni liian suuri?
Ympärillä kaverit kateelliset,
hioivatkin onneni tuhoa,
mukana kateellinen kaverini?
Siitä täysin tietämättä,
elin ihanan katseesi lumoissa.
Vain vajaan kesän kesti onni,
talollinen "kaveri" väliimme ehätti.
Puhui sulle miusta paljon palturia
naureskeli pitkin kyliä,
haaremiinsa sinut halusi!
Tulipa sitten rehvastellen kehuu,
olet hänen morsiamensa,
naimakaupatkin luvassa.
Toipa terveiset Sinulta,
et halua koskaan, minua tavata?
Kauas silloin onni haihtui,
mieleni karille karahti!
Tuttuhan se oli tilanne.
Kurkotelleeni kuuta tiesin,
harhaako onneni olikin?
Empä tiedä tänäänkään,
mikä haaveemme hajotti.
Joillekin kaikki keinot sallittuja,
sodassa ja rakkaudessa,
kunpikaan meistä, sitä tuskin halusi!
Hetkistä kanssasi, luojaani kiitin!
Kielsit kaiken viestinnän Sinulle?
Näin se uusi sulhos kertoeli!
Silti iloitsin Sinusta siellä,
Kiteellä, en missään mieron tiellä!
Jäipä mieleen kirkas kohta,
oli onni minuakin sipaissut.
Jossain se on maailamalla,
olihan se vahvasti hipaissut.
Näytit suurinta onnea minulle!
Jatkoimpa töiden etsimistä,
rankkoja työt olikin silloin
onneakin kaipasin kovasti!
Sisukkuutta oli pakko riittää,
sekös siivitti menoa?
Eipä poijjalle paljon jäänyt
selkäsikin minulle käänsit kisoissa,
muistot kumminkin ihanat.
Löysimpä hyvän elämäntoverin,
hänen kanssaan, ihana elellä!
Talouskin nousi ripeästi,
aikaahan siinä meni.
Kokemusta kymmeniltä aloilta,
miettiessä kaiken aikaa,
mistä rahat raapaistaisiin?
Olitpa silti lahja taivahasta,
juuri sopivalla hetkellä.
Annoit osviittaa elämääni,
jäit muistoihini elämään,
olit enemmän kuin tajusin.
Toivon silti viestin kohteen,
jostain vielä putkahtavan,
Niinkuin putkahti onnikin
salaperäisyyden sokkeloista,
voisi vertailla, harhaako kaikki olikin.
Olimpa kai höhlä silloin,
tuskin uhrasit ajatusta minulle?
Minä turhia turinoin,
elättelin mielessä ystävyyttä,
ajattelemisen aihetta kumminkin!
Muistin sinua tuhanesti,
otatko edes kiitosta vastaan?
Tajusin suurtakin onnea olevan.
Nostit aatokset toiselle tasolle,
tasolle niin "arvaamattomalle"!
Tähän muistelut paras lopettaa,
elämä meitä kaikkia opettaa.
Kauniit hetket auttaa ylämäissä,
Ne on kuin suola elämälle!
Lisään säkenöiviä säkeitä, tarvittaessa!
Jos ei säkeitä, niin rivejä säkeisiin!
"Kirjoitettu kuullun tarinan mukaan"?
Vielä aiheeseen liittyvää musiikkia klikkaa tätä!
Pääset matkalle kuunsillalle!
Kertokaa terveiset, kohde ei ehken ole nähnyt tätä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti